Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Yllättävä paljastus Tori Amosin menneisyydestä

Laulaja oppi paljon lapsuutensa homobaarikeikoista.

Tori Amos soitti ensimmäisen keikkansa homobaarissa 13-vuotiaana.

Amos kertoo Guardian-lehdessä, että baarikeikat opettivat hänelle paljon esiintymisestä.

Mukana laulajaa kaitsemassa oli pappi-isä.

- Olin valmis 13-vuotiaana. Minulla oli muutaman sadan laulun ohjelmisto – lauluja, mitä kuulee radiosta, Amos kertoo.

- Pukeuduin ja laitoin siskoni korkkarit jalkaan. Isälläni oli liperit kaulassa. Menimme Georgetowniin Washingtonissa, Mr Henry’siin – homobaariin.

- Soitin siellä, kunnes olin 15. Ihmiset olivat todella vastaanottavaisia Mr Henry’sissä, Amos muistelee.

Tori Amos heitettiin ulos arvovaltaisesta musiikkikoulusta, Peabody-konservatoriosta Baltimoressa, kun hän oli 11.

Laulajatähti kapinoi opetussuunnitelmaa vastaan.

- Minua häiritsi, etteivät he opettaneet nykysäveltäjistä. He sanoivat että The Beatles olisi kuollut ja unohdettu 30 vuoden päästä, ja että kukaan ei välittäisi siitä. Se oli vuonna 1974, olin 11 ja oli mahtavaa olla oikeassa!, laulaja kertoi Guardianille. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. 6

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. Näytä lisää