Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Pamela Tola ja Lauri Tilkanen palasivat rakkaustarinansa syntysijoille

Härmä-elokuvan tähdet Lauri Tilkanen ja Pamela Tola ovat elokuvassa ja tosielämässä rakastavaisia, mutta vaikenevat suhteestaan.
Härmä-elokuvan päätähti Lauri Tilkanen ja naispääosan esittäjä
Pamela Tola palasivat perjantaina rakkautensa juurille Etelä-Pohjanmaan lakeuksille, kun Ylihärmässä järjestettiin Härmän maailmanensi-ilta.

Parin lempi leiskahti viime kesän kuvauksissa.

- Sen voin sanoa, että lehdissä esitetyt faktat pitävät paikkansa, totesi Tilkanen parisuhteeseensa viitaten.

Pariskunnan seurustelu tuli julki viime syksynä. Tilkanen, 24, ja Tola, 31, eivät tunteneet toisiaan ennen Härmä-produktiota. Valkokankaalla he esittävät nuoria rakastavaisia, joiden lempi joutuu kovalle koetukselle.

- En tuntenut Pamelaa enkä muitakaan näyttelijöitä, mutta kaikkien heidän kanssaan oli aivan mahtavaa tehdä töitä. Lopputuloksesta olen ihan fiiliksissä ja todella ylpeä, Tilkanen hehkutti.

Tilkanen on Härmän valovoimaisin tähti.

- Roolini oli haastava ja monisyinen, ja siinä uitiin tosi syvissä vesissä, kuvaili pahiksen rooleista haaveileva 24-vuotias päätähti.

Tilkasen voi seuraavaksi bongata Ryhmäteatterissa esitettävästä
Kari Hotakaisen romaaniin pohjautuvasta Huolimattomat-näytelmästä, joka saa ensi-iltansa 9. helmikuuta. Tola taas tekee parhaillaan
Erik Svenssonin ohjaamaa suomalais-norjalaista rakkauselokuvaa.

- Keväällä alkavat yhden pidemmän sarjan kuvaukset, mutta siitä en voi kertoa vielä enempää, Tola vihjaisi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    2. 2

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. 6

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    2. 2

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. Näytä lisää