Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Jorma Hynnisen poika kuoli aidsiin – ”Raskain menetys”

Jorma Hynninen kertoo edesmenneen poikansa kantaneen hiv-tartuntaa vuosia kertomatta kenellekään.
Oopperalaulaja Jorma Hynninen kertoi tiistaina TV1:n Voimala-ohjelmassa poikansa kuolemasta.

Marko kuoli 40-vuotiaana vuonna 2005 aidsin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen.

Hynninen kertoo, että poika sai murrosiän paikkeilla uskonnollisen herätyksen. Seurakuntanuorten yhteisössä avomielinen, luonteeltaan valoisa poika kertoi muille olevansa homo.

- Hänet syrjäytettiin yhteisöstä. Hän joutui henkiseen kaaokseen, Hynninen kertoi ohjelmassa.

- Hänellä ilmeisesti oli hillittömiä vuosia ja hän sai hiv-tartunnan.

Poika kantoi Hynnisen mukaan tartuntaa monta vuotta, eikä kertonut siitä kenellekään. Sairastellut poika kutsui perheen Laakson sairaalaan Helsingissä. Marko kertoi siellä hivistä, ja perhe itki yhdessä. Marko lohdutti itse surevaa perhettä.

Perhe tiesi, että Marko nukkuu pois ensimmäisenä. Hynnisellä pojan poismeno oli tausta-ajatuksena elämässä, ja myös työssä.

Välitilinpäätös Hynnisen elämästä ilmestyy perjantaina. Pekka Hakon kirjoittama Jorma Hynninen: Sielunmaisemia pyrkii antamaan mahdollisimman oikean kuvan esiintyvän taiteilijan elämästä.

Päiväkirjamerkinnöissään mies kertoo sydäntään kirpaisseen, kun hän oli maailmalla lasten kasvaessa. Voimalassa Hynninen nimesi virheekseen myös liiallisen vaativuuden läheisiä kohtaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. 6

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. Näytä lisää