Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Julkkisäidit tyrmistyivät Supermarjon kasvatusmetodeista

Supermarjo ja tytöt -sarjan päähenkilön Marjo Niittyviidan kasvatusmetodit jakavat mielipiteitä.
Tänään Liv-kanavalla alkavassa Supermarjo ja tytöt -sarjassa esiintyvän Niittyviidan perheen runsaat liikuntaharrastukset ja lasten tiiviit harrastusaikataulut ovat herättäneet runsaasti keskustelua jo ennen ohjelman alkamista.

Perheen äiti Marjo Niittyviita kertoi perjantaina Ilta-Sanomissa kilpahiihtäjäksi tähtäävän 10-vuotiaan tyttärensä käyvän talvikauden aikana 40 hiihtokisat ja harjoittelevan useita kertoja viikossa.

Lisäksi tytön harrastuksiin kuuluu eri soittimia, kuviskerhoja, yleisurheilua ja suunnistusta. Sara Niittyviita soittaakin äitinsä mukaan vuodessa noin sata keikkaa harmonikkansa kanssa.

Tanssiyrittäjä ja äiti Anitra Ahtola-Janatuinen hämmästelee Niittyviidan lasten kiireistä arkea.

- Kuulostaa kyllä tosi kovalta näiden lasten tahti. Lapsen tehtävänä on leikki ja koulu. Kannustan toki harrastamaan, mutta sen tulisi olla vielä sitä leikkiä. Siitä ei saa olla haittaa koululle.

Anitra huomauttaa, etteivät kaikki lapset tokikaan ole samanlaisia. Toiselle muutaman kerran viikossa tapahtuva harrastus voi olla tarpeeksi, toiselle viisikin kertaa viikossa on sopiva.

- Yleensä, mitä enemmän harrastaa vapaa-ajalla, sitä kovemmin joutuu keskittymään tunneilla, koska vapaa-ajalla ei ole aikaa kerrata ja päntätä läksyjä.

Anitra laskeskelee kauhuissaan 10-vuotiaan Saran sadan keikan vuositahtia ja neljänkymmenen hiihtokisan talvikautta.

- Hyvänen aika! Lapsuus on niin lyhyt aika. Kaikki vanhemmat tietävät, että innokkaat lapset haluavat olla kaikessa mukana, mutta vanhemman tehtävä olisi huolehtia jaksamisesta.

Fitness-valmentaja Jutta Gustafsbergin ensireaktio Niittyviidan perheen harrastusmäärään kertoo paljon.

- Oho.

Gustafsberg on kertonut avoimesti olevansa huolissaan lasten ja nuorten lihomisesta ja vähäisestä liikkumisesta, mutta Niittyviidan viikko-ohjelma vetää hänetkin hiljaiseksi.

- Jos lapset itse nauttivat harrastuksista ja koulunkäynti sujuu, niin mikäs siinä sitten. Mutta jos harrastaminen on vanhempien kunnianhimoa, se on eri asia.

Lue lisää julkkisäitien kommentteja päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    6. 6

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    7. 7

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    8. 8

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    9. 9

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    10. 10

      Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    6. Näytä lisää