Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Arttu Harkki ja Esko Eerikäinen: Hurja urheiluhaaste

Radiojuontajat Arttu Harkki ja Esko Eerikäinen haastavat tulevana kesänä itsensä toden teolla.

Arttu Harkki ja Martina Aitolehden ex-miehenä tunnettu Esko Eerikäinen kilpailevat kaksikkona tulevan kesän Sulkavan Suursouduissa.

Kaksikko osallistuu maailman suurimman soututapahtuman vuorosoutukilpailuun.

- Toinen pitää perää ja toinen soutaa. Soutajaa vaihdetaan, kun toinen väsähtää, Harkki selvitti keskiviikkona Ilta-Sanomille vedonlyöntiyhtiö Unibetin kutsuvierastilaisuudessa.

Kaksi vuotta sitten kirkkovenesarjassa kilpaillut Harkki sai idean osallistumisesta vuorosoutuun ystävältään, missikeisarinna Sunneva Kantolalta, joka houkutteli Harkin osallistumaan Sulkavan Suursoutuihin.

- Pyysin ensin paria kaveria lähtemään kaveriksi, mutta lopulta sain Eskon suostumaan kisaan mukaan, Harkki kertoi.
 
Jone Nikula: Voice of Finland on hyvännäköinen

Unibetin kutsuvierastilaisuudessa oli paikalla myös Idols-tuomari Jone Nikula.

Nikula kertoi IS:lle saaneensa vastikään keittiöremonttinsa päätökseen.

- Remontti on vihdoin valmis. En itse osallistunut remonttiin millään tavalla, vaan teetin sen ammattilaisilla, Nikula kertoi.

Nikula sanoi, ettei MTV3:n Idolsin ja Nelosen Voice of Finlandin välinen kilpailu ja vertailu ole häirinnyt häntä kevään aikana yhtään.

Nikulan mielestä on vain positiivista, kun televisiossa on samaan aikaan käynnissä kaksi kykykilpailua.

- Tv-katsojillehan se on vain hieno juttu. Ainoat tahot, joita ohjelmien samanaikaisuus ärsyttää, ovat varmaan Nelonen ja MTV3 sekä ne toimittajat, jotka joutuvat kiertämään molempien ohjelmien live-lähetyksissä Turussa ja Helsingissä, Nikula naurahti.

Hän myös kehaisi Voice of Finlandia, mutta huomautti samaan aikaan, ettei Idolsilla ole mitään hävettävää ohjelmauutuuden rinnalla. 

- Voice of Finland on pirun hyvännäköinen tuotanto, mutta eivät ne laulajat ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yhtään sen kummempia kuin Idolsissakaan, Nikula sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    6. 6

      Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    6. Näytä lisää