Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Radio SuomiPOP: Maisa Torppa: Miten kukaan nainen voi olla noin itsekäs!

Maisa Torppa otti Radio SuomiPOPin haastattelussa kantaa rasismikohuun sekä Kiinteistökuningatar-Kaisan imetyspäätökseen.
Iltalehti kertoi tänään Maisa Torpan saaneen valtavasti vihaista palautetta manne-sanan käytöstä Viidakon tähtöset -sarjan kuvauksissa.

- Tämä oli odotettavissa, koska ryhmän edustajat ovat sellaisia tulisempia. Inbox (Facebookissa) lauloi kyllä, Torppa kertoi Radio SuomiPOPin haastattelussa.

Hänen mukaansa härskeimmät viestit olivat niitä, joissa arvioitiin Torpan älykkyyttä.

Miss Bikini 2009 sai myös tappouhkauksia, mutta ei toistaiseksi vielä ole turvautunut poliisin apuun.

21-vuotias Torppa on raskaana. Hän ottaa kantaa Kiinteistökuningatar-Kaisan päätökseen olla imettämättä.

Kaisa kertoi taannoin, ettei aio imettää lastaan.

- Alkuun varmasti imetän vähän, koska muuten varmasti räjähtäisin, mutta tuttipulloon aion ehdottomasti opettaa niin pian kuin mahdollista, Kaisa Liski sanoi Ilta-Sanomille.

- Nuorena uskoin kaiken, mitä neuvolassa sanottiin ja imetinkin esikoistani vuoden ja toista lastani 9 kuukautta. Se sitoo aivan valtavasti, enkä ole mikään orja, vaikka olenkin äiti.

Torppa ihmettelee Kaisan päätöstä olla imettämättä.

- Aion varmasti imettää. En ymmärrä, miten joku nainen voi olla noin itsekäs  ja mun mielestä väärältä pohjalta lähtee hakemaan lapsia, jos tuntee itsensä orjaksi niitä hoitaessaan.

Hän aikoo olla lapsensa kanssa kotona niin pitkään kuin pystyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. 6

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    9. 9

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. Näytä lisää