Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Näin Miss Farkku-Suomi -näyttelijät oppivat puhumaan Oulun murretta

Miss Farkku-Suomi hengaa 1970-luvun Oulussa 
Kauko Röyhkän omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva elokuva Miss Farkku-Suomi kertoo nuoren miehen kasvutarinan omintakeiseksi muusikoksi pohjoisen pikkukaupungin ankarissa oloissa 1970-luvun lopulla.

Taiteilijaksi harvoin tullaan ilman suurta rakkaustarinaa, mutta romantiikan lisäksi elokuva tarjoaa lystikkään nostalgiapläjäyksen siitä, kuinka punk ja uusi aalto rantautuivat Ouluun.

Oulu oli 1970-luvun lopulla toista kuin nykyinen teknologiakeskittymä.

Alakulttuureja löytyi jo poliittisista liikkeistä kirjallisiin piireihin, hippeihin ja rokkareihin, mutta syvimmältään kaupungin henkeä leimasi yhä harras uskonnollisuus ja silkka junttius.

Siinä ympäristössä itseään etsii 17-vuotias Välde, koulun outolintu, joka kuuntelee Lou Reediä ja David Bowieta, kun muut fanittavat Deep Purplea.

Välde haaveilee luokan hemaisevimmasta tytöstä ja päättelee, että muusikoksi ryhtyminen auttaa neidon valloittamisessa. Hengenheimolainen löytyy Sasusta, ja Torttu-bändin myötä alkaa muodonmuutos, jossa oma historiakin pitää keksiä uusiksi.
 
Bändikuviot totta, rakkaus keksittyä

Sympaattisen Miss Farkku-Suomen on ohjannut ja käsikirjoittanut itsekin Oulusta kotoisin oleva Matti Kinnunen, ja elokuva on myös kuvattu pääosin Oulussa.

- Oli yllättävää, miten vaikeaa sieltä oli löytää paikkoja, jotka eivät näyttäneet moderneilta. Jouduimme väkisin käyttämään paljon digitaalista kuvankäsittelyä jo yksin tuulimyllyjen poistamiseksi kuvista, Kinnunen päivittelee.

Elokuvan näyttelijät eivät ole oululaisia, mutta puhuvat aidolta kuulostavaa murretta.

- Siitä oli apua, että olen itse Oulusta. Lisäksi yksi leveää murretta puhuva oululainen kävi kaikki repliikit läpi näyttelijöiden kanssa.

Röyhkä on kertonut, että romaanin bänditarina ja monet tapahtumat ovat pitkälti totta, mutta rakkauskertomus enimmäkseen keksitty.

Elokuvaa on tiivistetty reilulla kädellä kirjasta, ja esimerkiksi naapurin lestadiolaispojat ovat käsikirjoittaja Kinnusen keksintöä.

- Halusin mukaan enemmän huumoria, uskonnollisen ilmapiirin ja jonkun, jonka kanssa Välde voi jakaa tuntojaan. Kirjassahan hän havainnoi lähinnä päänsisäisesti, koska on oppinut sen Oulun lain, että jos suunsa aukaisee, tulee turpaan.
 
Miss Farkku-Suomi tulee elokuvateattereihin 3. elokuuta. Päärooleissa ovat Mikko Neuvonen (Välde) ja Sanni Kurkisuo (Pike). Muissa osissa mm. Pirkko Hämäläinen, Maria Ylipää ja Olavi Uusivirta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    2. 2

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Jaana Pelkonen kätteli näyttävässä paljettimekossa

    6. 6

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    7. 7

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    8. 8

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    9. 9

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    2. 2

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Jaana Pelkonen kätteli näyttävässä paljettimekossa

    6. Näytä lisää