Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Johnny Deppin ex-vaimo antoi ensimmäisen haastattelun eron jälkeen

Onnellisena pidetty pariskunta ilmoitti erostaan aiemmin tänä vuonna, minkä jälkeen Depp, 49, on yhdistetty nuoreen näyttelijätärkollegaansa.

Paradis antoi haastattelun Ranskan Elle-lehdelle.

- En halua puhua hänestä (Deppistä). Kuka sanoi, että näyttelijän tulee myydä sielunsa ja kertoa kaikki itsestään? Olen täällä promoamassa elokuvaani ja albumiani, mutta voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun ihmiset tekevät bisnestä kärsimyksestäsi, nainen tilitti.

- Se mitä tapahtui, on meidän asiamme, nainen jatkoi.

Paradis antoi kuitenkin pienen vihjeen siitä, miten hän jaksaa vaikean eron jälkeen.

- Minulla ei ole onnellisuuden reseptiä, mutta luulen sen tulevan omasta halusta, eikä siitä, että on pakotettu tekemään jotakin tai toistamaan itseään, Paradis totesi.

- Inhoan, kun joku sanoo ”Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä”. Ei, sinun pitää itse haluta sitä.

Paradis kertoi olevansa onnellinen uudessa elämäntilanteessaan.

- Haluan olla juuri siellä, missä olen nyt, Paradis kertoi.

Paradis ja Depp asuivat pitkään Ranskassa kahden lapsensa, Lily-Rosen, 14, ja Jackin, 10, kanssa. Viime vuonna perhe muutti Los Angelesiin. Muutto Yhdysvaltoihin on pysyvä, sillä Paradis kertoo lapsien kääyvän maassa koulua. Sompailu kahden maan välillä kuitenkin jatkuu.

- Lapst ovat kasvaneet, he ovat jo itsenäisiä. Tyttäreni rakastaa laulamista ja Jack soittaa kitaraa.

Paradis ei ota kantaa siihen, jatkavatko lapset vanhempiensa jalanjälisssä showbisnekseen.

- Jos he päättävät päättävät lähteä tälle uralle, se tulee olemaan hyvä asia musiikille. Toivon, että tyttäreni käyttää aikaa vielä harjoitteluun ja elää lapsuuttaan.

Paradis itse oli 14-vuotias, kun hän teki läpimurron laulajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää