Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Näin vuodet ovat kohdelleet Baywatch-tähtiä – katso kuvat silloin ja nyt

Rantavahtien elämää kuvaava Baywatch oli yksi maailman katsotuimpia tv-sarjoja. IS selvitti, miten tähdet ovat muuttuneet vuosien varrella.
Muistatko vielä C.J:n, Mitchin, Summerin ja Mattin? Legendaarisen Baywatch-sarjan roolihahmot tulivat tunnetuiksi tv:n näyttävinä rantavahteina.

Mitä näyttelijöille kuuluu nykyään? Kenelle kävi hyvin, kenelle huonommin?

Pamela Anderson (C.J. Parker)

Rooli Baywatchin povekkaana C.J:nä teki Pamela Andersonista yhden maailman suurimmista naistähdistä. Hän näytteli sarjassa vuosina 1992–1997.

45-vuotiaana Pamela on edelleen tunnettu ympäri maailman – varsinkin värikkäästä rakkauselämästään. Liitto Tommy Lee Jonesin kanssa kariutui 1998 miehen väkivaltaiseen käytökseen. Pari tuli tunnetuksi myös julkisuuteen vuotaneista seksivideoista.

Eron jälkeen Pamsun rinnalla on nähty mm. malli Marcus Schenkenberg, laulaja Kid Rock ja Paris Hiltonin ex-poikaystävä Rick Solomon.

David Hasselhof (Mitch Buchannon)

Hengenpelastaja Mitch oli sarjan keskushahmo. David Hasselhof toimi myös sarjan tuottajana.

Nykyään 60-vuotias "Hoff" on edelleen näyttelijä, mutta hän toimii myös liikemiehenä, tuottajana ja artistina. Hänen pitkä kamppailunsa alkoholiongelman kourissa on niin ikään ollut tapetilla vuosien varrella. Näyttelijä lensi ulos mm. Wimbeldonista käytöksensä vuoksi.

2010 Hasselhof nähtiin Tanssii tähtien kanssa -sarjassa. Nykyään hän on kihloissa 32-vuotiaan Hayley Robertsin kanssa.

Carmen Electra (Lani McKenzie)

Pamela Andersonin tavoin Carmen Electra päätyi Baywatchiin Playboy-lehden kuvien siivittämänä. Myös sarjan jälkeen hänet nähtiin poseeraamassa lehdessä – hänestä tuli yksi julkaisun tunnetuimmista malleista.

40-vuotias Electra toimii nykyään mallina ja tankotanssijana. Hänen rinnallaan on nähty mm. koripallotähti Dennis Rodman, Red Hot Chili Peppers -kitaristi Dave Navarro ja uusimpana artisti Rob Patterson.

Jeremy Jackson (Hobie Buchannon)

Jeremy Jackson esitti Baywatchissa Mitchin Hobie-poikaa. Nykyään 31-vuotiaalla miehellä on jo takanaan hurja menneisyys.

Baywatchin jälkeen Jackson alkoi käyttää huumeita, hakeutui katkaisuun ja raitistui. Hän on puhunut ongelmistaan myös julkisesti, mm. 2008 nähdyssä Celebrity Rehab With Dr. Drew -ohjelmassa, jossa hän pui riippuvuuttaan anabolisiin steroideihin.

Nicole Eggert (Summer Quinn)

Vaalea Nicole Eggert tuli tunnetuksi sarjan kuvankauniina Summerina. Nyt 40-vuotias näyttelijätär kamppailee selkäongelmien kanssa. Vammat syntyivät moottorikelkkaonnettomuudessa, jossa näyttelijä loukkaantui vakavasti.

Eggert on myös kamppaillut pudottaakseen painonsa Baywatch-aikojen mittoihin.

David Charvet (Matt Brody)

David Charvetin Matt-roolihahmolla oli sarjassa onnea naisten suhteen. Hän seurusteli sarjassa Pamela Andersonin ja Summer Quinnin roolihahmojen kanssa.

Nykyään 40-vuotias näyttelijä on naimisissa tv-persoona Brooke Burken kanssa. Parilla on kaksi lasta.

Baywatchin jälkeen Charvet sai roolin Melroce Place -sarjasta. 1999 hän luopui näyttelijän töistä ja omistautui musiikille.

Nykyään ranskalaissyntyinen Charvet jakaa aikansa Yhdysvaltojen ja Ranskan välillä. Hän työskentelee myös The Blue Seals -hyväntekeväisyysorganisaatiossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää