Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Yli 30 miljoonaa katsottua videota: Justimus villitsee suomalaisnuoria!

Kolmen Haapavedeltä kotoisin olevan pojan omatekoisia videoita on katsottu Suomessa jo yli 30 miljoonaa kertaa YouTubessa.
18-vuotiaat Joose, Sami ja Juho ovat suomalaisnuorten uudet kuumat sankarit. Heidän perustamallaan Justimus-sketsiryhmällä on pelkästään Facebookissa yli 53 000 tykkääjää. 
 
Mutta se ei ole vielä mitään verrattuna siihen, millaisia lukuja heidän omatekoiset sketsinsä ja musiikkivideonsa keräävät YouTubessa.
 
Nämä kolme Haapavedeltä kotoisin olevaa nuorta miestä ovat rikkoneet katsojaennätyksiä YouTubeen laittamillaan videoillaan, ja videoita on katsottu yhteensä yli 30 miljoonaa kertaa.
 
Luku on Suomessa valtava, sillä katsojat ovat pääosin suomalaisia.
 
- Meidän videot ovat kaikki suomeksi, joten suurin osa meitä seuraavista ihmisistä on Suomesta, pojat kertoivat tänään järjestetyssä TV5-kanavan tiedotustilaisuudessa.
 
Sketsien tyyli ja esikuvat ovat lähtöisin Ketonen&Myllyrinne -sarjasta. Pojat tekivät ensimmäiset sketsinsä YouTubeen jo 13-14 -vuotiaina, vaikkei kellään ole taustalla minkäänlaista näyttelijäkokemusta.
 
- Teimme niitä ihan omaksi iloksemme, pojat kertovat.
 
- Ideat lähtevät ihan omasta elämästämme, ja sketseissä ideat paisuvat potenssiin kymmenen.
 
Nyt kolmikon faneille on tiedossa loistavia uutisia, sillä Justimus saa jopa oman tv-sarjan. Ensimmäinen jakso nähdään 16. lokakuuta TV5-kanavalla, ja ne on tehty kunnon rekvisiittoja ja kameraryhmiä käyttäen - toisin kuin aiemmin.
 
Vitsit ovat monelta osin niin härskejä, että nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskeleva Joose pelkää jo opiskelupaikkansa puolesta.
 
- Sanoin opelle, että saan varmasti potkut koulusta, Joose heittää.
 
Poikien äitien mielipiteitä ei ole kauheasti kyselty.
 
- En edes halua tietää, mitä äiti näistä sanoo, Sami toteaa.

Katso videoita täältä!
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. 6

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      6-vuotias Zora tiivisti Washingtonin marssijoiden viestin, valitsi itse nämä sanat: ”Presidentti Trump, olen hyvin pettynyt”

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. Näytä lisää