Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Tanssikisaaja Reetalla pornotausta: "Olen kokenut ja elänyt"

katso video
Fox-kanavan Tanssi peppu pieneksi -kisasta esitetään tänään torstaina klo 20.30 extrajakso.
37-vuotias tamperelaiskisaaja Reetta puhuu avoimesti lapsuutensa ja nuoruutensa vaikeuksista tänään Foxin Tanssi peppu pieneksi -jaksossa.

Hän myös paljastaa jaksossa aikuisviihdetaustansa. Reetan taiteilijanimi oli tuolloin Emilia.

- En halua, että se mitä olen tehnyt 20-vuotiaana aikuisviiheessä, määrittää minua tämän päivän ihmisenä. Kun olen kaikkea muutakin kuin sitä.

- Se ei ole mikään tärkeä osa elämääni.

Hän kertoo, että ei kadu niitä asioita, mitä on tehnyt.

- En ole myöskään ylpeä monistakaan asioista. Kuitenkin olen kokenut ja elänyt.

Lapsilleen hän sanoo kertoneensa elämästään paljon.

- He tietävät sen verran kuin heidän ikänsä sallii heille kerrottavan.

Reetta sanoo Ilta-Sanomille, ettei ole tullut asian kanssa ensimmäistä kertaa julkisuuteen. Hän on puhunut aikuisviihdetaustastaan myös Susanne Päivärinnan juontamassa ajankohtaisohjelmassa.

Pelkääkö hän taustan leimaavan hänet?

- Ne ihmiset, jotka tuntevat mut, tietävät millainen ihminen on.

Hän epäröi ohjelmaan lähtemistä. Alun perin Reetta oli ilmoittanut mukaan kaverinsa, mutta tuotantoyhtiö pyysikin häntä. Perhe ja ystävät kannustivat naista mukaan.

Reetan mukaan hänen roolinsa tv-ruudussa on dramaattisempi kuin se, mitä hän todellisuudessa on.

- Tämä on ollut ihan kiva kokemus ja eroaa aika lailla arjesta. Peppukin on pienentynyt, Reetta kehuu.

Miten ohjelma eroaa toisesta kuuluisasta tanssikisasta, Maikkarin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta?

- Todella paljon. Tämä perustuu esityksiin eikä tekniikkaan. Budjettikin on paljon pienempi, kun vertaa millaisia tanssiasuja meillä on, Reetta nauraa.

Tanssi peppu pieneksi Foxilla tiistaisin klo 20. Tänään extrajakso!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    3. 3

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Norjan mäkihyppytähden tyly arvio Janne Ahosesta: ”Entinen suuruus, jolla ei ole enää mitään annettavaa”

    8. 8

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    9. 9

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    10. 10

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    3. 3

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää