Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Salkkariasiantuntija: Jäitä hattuun Heidi!

Televisio
Salkkareiden virallinen tuittupää Heidi antoi taas Jimin kokea naisen vihapurkauksen.
Jo pitkään Pihlajakadulla on saanut pelätä, milloin kiihkeäverinen Heidi menettää malttinsa ja erityisesti Jimi on ollut naisen suutahduksien kohteena ehkä enemmän kuin se olisi kohtuullista.

Ilmeisesti hän helposti syttyvää sorttia niin hyvässä kuin pahassakin, ja ilmeisesti huonossa se tarkoittaa sitten kohtuutonta suuttumusta. Ei ole mitenkään ollut poikkeuksellista, että nuorenparin riidan päätteeksi tummahiuksinen kaunotar on töninyt tai lyönyt Jimiä kehoon.

Tänään hän sitten ylitti aiemmat tekonsa ja veti Jimin silmän mustaksi. Joonatanille mies väitti kaatuneensa Moosen liukkailla lattioilla. Heidi sentään uskalsi myöntää salilla viihtyvälle Joonatanille, mistä todellisuudessa oli kyse.

Pisteet Salkkari-tiimille, joka on nostanut uudelleen keskustelunaiheeksi parisuhdeväkivallan. Tällä kertaa näkökulma on erilainen kuin Ismon kohdalla, kyse on naisen mieheen kohdistamasta väkivallan teosta.

Ja vankilassa naimisiin. Onnittelut Peppi ja Sergei, huh huh!

Salkkariasiantuntija Kyösti Hagert

Ilta-Sanomien uutistoimittaja Kyösti Hagert on ollut innokas Salatut elämät -sarjan fani aivan Tyyne Puustisen kuoleman selvittelystä asti.
Lukioaikoinaan IS:n Salkkariasiantuntija viihtyi maanantai-iltaisin Salkkarivisassa, mitä Hagert pitää elämänsä hienoimpana harrastuksena ja harmittelee edelleen, että ei voittanut Elina Taalasmaan nimikirjoituksella varustettua fanikuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. 6

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. Näytä lisää