Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Lapinlahden linnut kertovat nyt: Ryyppääminen vei sairaalaan

Mikko Kivinen, Tapio Liinoja ja Timo Eränkö kertovat nyt Lapinlahden Lintujen rajusta viinanjuonnista, joka johti useisiin sairaalareissuihin.
Lapinlahden linnut laittavat pillit pussiin ja lähtevät sen kunniaksi jäähyväiskiertueelle ensi maaliskuussa. Alkuperäisistä jäsenistä mukana ovat muun muassa Mikko Kivinen, Tapio Liinoja ja Timo Eränkö.
 
1983 perustetulla yhtyeellä on paljon hauskoja muistoja, mutta sekaan mahtuu hurja määrä karujakin sattumuksia, sillä yhtyeen jäsenten runsas viinankäyttö aiheutti lukuisia ongelmia etenkin 1980- ja 1990-luvuilla.

Vakavia tilanteita sattui viinan vuoksi useampia. Mikko Kivinen joutui sairaalaan eräänä juhannusaattoyönä liiallisen viinanjuonnin jälkeen.

- Olimme Pate Mustajärven kanssa samassa keikkabussissa ja joimme raakaa kossua. Meidän piti mennä vanhempieni mökille, ja pysähdyimme Korpilahdella vessaan, Kivinen muistelee.

- Luulin ottavani tukea vessan seinästä, mutta putosinkin vieressä olevaan ojarumpuun. Ambulanssit tulivat paikalle, ja minulla epäiltiin niskamurtumaa. Joku ehti jo huudella, että nyt se Mikko kuoli.

Pelastus löytyi nopeasti vierestä, sillä Timo Eränkö noukki Kivisen ojasta.

- Niinä aikoina viiniä juotiin kauheasti bussissa. Siihen aikaan sitä jaksoi tehdä, kun olimme nuoria. Meillä on ollut vuosien saatossa yhteensä 3000 keikkamatkaa, joten olemme vetäneet itsemme viinalla moneen kertaan ihan kuitiksi, Eränkö sanoo.

Myös Eränkö itse päätyi erään kostean illan päätteeksi Marian sairaalaan Helsinkiin. Myöhemmin samana yönä hän sai huonekaveriksi yhtyeen toisen jäsenen, Tapio Liinojan.

- Meillä oli ollut rundin viimeinen keikka ja kaikilla oli ihan tajutonta väsymystä. Juhlimme aamuun saakka, kunnes jouduimme molemmat sairaalaan, Eränkö muistelee.

Liinoja kertoo, ettei hän edes tiennyt, että Eränkö oli joutunut sairaalaan hieman ennen häntä.

- Kumpikin meistä oli pörrännyt eri paikoissa kaupungilla, ja juopottelu oli jälleen kerran ollut aika lujaa - todella, Liinoja myöntää.

- Jouduin juopottelun vuoksi tiputukseen sairaalaan, ja huomasin sitten, että joku tuttu ääni huutaa viereisessä sängyssä tarjoilijaa. Eränkö oli päätynyt samaan huoneeseen, Liinoja jatkaa.

Vaikka tällaisille tilanteille voi nyt jo nauraa, silloin tilanne oli vakava.

- Se oli aikamoista hengellä leikkimistä, Kivinen ja Liinoja myöntävät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. 6

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. Näytä lisää