Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

TV-mogulit Tuominen ja Tynkkynen: Televisio muuttu täydellisesti viidessä vuodessa

Uuden tuotantoyhtiön ideana on mm. rakentaa kanavabrändejä nettiin.
Suomalaisen televisiotuotannon pioneerit, Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen palaavat television pariin, mutta ei sen perinteisessä muodossa, vaan internetissä.

Tuomisen ja Tynkkysen luotsaama Idealist Group ja internetvideoon erikoistunut Klok ovat perustaneet yhteisen netissä toimivan kanavien tuotantoyhtiön, Klokin.

Uusi yhtiö keskittyy internetvideon julkaisuun, jakelemiseen, tuottamiseen ja erityisesti verkossa jaeltavien kanavabrändien rakentamiseen.

Kiinnostusta netissä toimivan tuotantoyhtiön perustamiseen Tuominen selittää sillä, että televisiotoiminta muuttuu viiden vuoden kuluessa täydellisesti.

- Liikkuva kuva lisääntyy tällä hetkellä räjähdysmäisesti. Pian melkein kuka tahansa voi perustaa oman "TV-kanavan" nettiin,
Tuominen sanoo IS:lle.

Tuomisen näkemys on, että tämä kaikki muuttaa perinteistä televisiotoimintaa siten, että tulevaisuudessa niillä tehdään toisaalta isoa ja kallista ja toisaalta halpaa ja pientä.

Myös jopa ilmaiseksi jaeltavat ja halvalla tuotetut kanavat lisääntyvät.

- Tulee intohimoisia ohjelmia ja kanavia pienille kohderyhmille, Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan TV tulee voimaan silti paremmin kuin koskaan. Kanavat lisääntyvät ja täydenpalvelun kanavien elämä muuttuu haasteellisemmaksi.

Tuominen on aikaisemmin sanonut lehtihaastatteluissa, että Suomessa muutos merkitsee vaikeuksia mm. kalliille life style -ohjelmille ja kotimaiselle draamalle.

Nettikanavien tuotantologiikka rahoitusmallit tulevat kuitenkin Tuomisen mukaan olemaan hyvin erilaisia kuin perinteiset tv-tuotannot.

-  Perinteisille televisiofirmoille emme tee töitä, vaikka emme tietenkään estä sitä, että jotain, mitä me tehdään, menisi myös sinne, Tuominen sanoo.

Uuden yhtiön toimitusjohtaja on Idealist Groupin Jaakko Kievari. Luovana johtajana jatkaa Klokin perustaja Pauli Kopu, joka on mm. valittu tv-alan suurilla festareilla yhdeksi tulevaisuuden nuorista tv-tuottajalupauksista.

Tuominen ja Tynkkynen ovat jättäneet legendaarisen Broadcasters-tuotantoyhtiön jo useampi vuosi sitten.

Broadcasters perustettiin vuonna 1990 ja se tuotti mm. Jari Sarasvuosta tunnetun tv-kasvon tehnyttä Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmaa.

Tynkkynen ja Tuominen löytyvät myös useiden tunnettujen TV-formaattien, kuten edelleenkin pyörivän Uutisvuodon taustalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää