Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Onko järkevää, että Yle käyttää miljoonien eurojen verovaroja ulkomaiseen tanssiviihteeseen?

Yleisradio ottaa ison riskin ostettuaan Pakko tanssia -formaatin, joka alkaa Suomessa keväällä. Ohjelman hinta on miljoonatasoa. Mitä olet mieltä sijoituksesta?
Brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista.

- Kyse on suursatsauksesta, jonka hinta on kokonaisuudessaan miljoonatasoa, ohjelman
Yleisradiolle tilannut fiktiopäällikkö
Olli Tola kertoo.

- Kyseessä ei ole kallein mahdollinen formaatti, mutta ei tämä halpakaan ole. Muihin isoihin kansainvälisiin formaatteihin verrattuna hinta on siitä huolimatta suunnilleen keskitasoa.

Yle jätti Tolan mukaan tarjouspyynnön kykykilpailuista viime keväänä ja lukuisista ehdokkaista Yle valitsi Got to Dancen, koska yhtiö näki sen sopivan parhaiten kanavilleen.

Ylen johto halusi ostaa ulkomaisen kykykilpailuformaatin pysyäkseen kilpailukykyisenä kaupallisiin kanaviin verrattuna.

- Tällaiset talenttikilpailut ovat edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein suosituimpia ohjelmia. Yhtiön johto tuli siihen tulokseen, että pärjätäkseen viihteen alueella Ylen on mentävä mukaan kansainväliseen formaattikilpailuun, ja tarvitsemme siihen samoja aseita kuin kilpailijoillammekin on.

Minkälaisiksi arvelette ihmisten mielipiteet siitä, että julkisen palvelun Yleisradio käyttää verorahoja miljoonien eurojen edestä tanssiohjelmaan?

- Iso sijoitus on aina riski, mutta Ylen pitää tarjota katsojilleen kolikon molempia puolia - sekä vakavaa ohjelmistoa että viihdettä. Jatkossakin Ylellä tullaan näkemään tämänkaltaisia isoja tv-formaatteja, luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén puolestaan sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää