Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Aamujuontaja Sanna Kiiski pois Huomenta Suomesta

Huomenta Suomen juontaja Sanna Kiiski, 38, on lopettanut työnsä MTV3-kanavalla. Häntä ei nähdä enää lainkaan ohjelmassa, sillä hän ei palaa aamujuontajaksi äitiyslomansa jälkeen.
2,5-kuisen Mai-tytön äiti on äitiyslomalla ensi kesään saakka.

- Oletin ja ajattelin vielä tytön synnyttyä, että palaan tammikuussa töihin. Sen jälkeen tapahtui paljon asioita ja meillä oli kotona kunnon perheneuvoston kokous, Sanna kertoo.

- Jos olisin palannut töihin, se olisi tarkoittanut, että miehelleni olisi jäänyt iltojen ja öiden vetovastuu lasten osalta. Hänkin on yksityisyrittäjä, eikä se olisi nyt onnistunut.

Sannan mies hoiti parin alle kaksivuotiasta Ben-poikaa kotona, kun Sanna palasi töihin melko nopeasti ensimmäiseltä äitiyslomaltaan. Tällä kertaa perhe ei halunnut turvautua samanlaiseen järjestelyyn.

- Halusin tehdä tämän ratkaisun jo hyvissä ajoin, jotta voin henkisesti sopeutua tilanteeseen.

Yksi päätökseen johtaneista syistä oli Sannan aikaiset aamuvuorot. Hänen piti olla skarppina työvalmiudessa lähes joka arkiaamu kello neljä.

- Ensimmäisen lapsen kanssa se vielä jotenkin onnistui, koska sain levätä töiden jälkeen kotona. Nyt, kun lapsia on kaksi, tilanne on täysin toisenlainen.

- Viimeinen vuosi oli tosin jo aika raskas, ja se vaikutti osaltaan päätökseen, Sanna viittaa pitkään jatkuneeseen raskauspahoinvointiin.

Aiemmin Sanna oli tottunut nukkumaan päiväunet ja menemään ajoissa nukkumaan. Nyt lapset menevät uran edelle.

- Koska olen halunnut nämä lapset, en halua olla heidän kanssaan ihan tötteröö. Etenkin poika kaipaa jo virkeää äitiä ja jatkuvaa olemista ja tekemistä.

Lähtöpäätös ei ollut helppo. Hän on pitänyt aamujuontajan työstään.

- Huomenta Suomi oli mahtava työpaikka ja koulu, enkä olisi pystynyt tekemään tällaista päätöstä ilman lapsia, Sanna sanoo.

- Nyt on ihan kiva laittaa verkot vesille ja miettiä, olisiko minulle jossain muualla käyttöä, oman cupcake-yrityksenkin perustanut Sanna sanoo.

Uudet tuulet puhaltavat myös kanavalla

Huomenta Suomen henkilöstö saattaa muuttua jatkossa muutoinkin, sillä MTV3 on aloittanut yt-neuvottelut ja ilmoittanut vähennystarpeeksi kaikkiaan mahdollisesti 80 henkilötyövuotta.

Markkinointi & Mainonta -lehti uutisoi viime viikolla, että Huomenta Suomea oltaisiin ajamassa alas, mutta MTV3:n uutis-ja ajankohtaispäätoimittaja Merja Ylä-Anttila kiisti huhut siitä, että yhtiö olisi irtisanomassa suurinta osaa Huomenta Suomen työntekijöistä.

- Mitään tällaisia suunnitelmia ei ole. Neuvottelut ovat vielä kesken, Ylä-Anttila sanoi lehdelle.

Yt-neuvottelujen on määrä loppua kuntavaalien jälkeen maanantaina 29. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    6. 6

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    7. 7

      Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    6. Näytä lisää