Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Sara La Fountainin kaaoksen hetket: Se oli kuin kauhuleffasta

New Yorkissa asuva kokki Sara La Fountain koki läheltä viime viikolla iskeneen hirmumyrsky Sandyn aiheuttaman kaaoksen.
Maanantaina New Yorkiin iskenyt hirmumyrsky aiheutti suurkaupungissa valtaisaa tuhoa ja järkytystä, ja lopulta hiljensi miltei koko metropolin useaksi päiväksi.
 
- Se oli kuin suoraan kauhuleffasta, todella hurja kokemus. Täällä ei ollut neljään–viiteen päivään lainkaan sähköjä ja kaupungissa oli todella pelottava tunnelma, Nolitassa, Manhattanilla asuva Sara kertoo Ilta-Sanomille.
 
- Öisin ja iltaisin ulkona en uskaltanut liikkua yksin, koska kaduilla oli paljon rikollisia ja hyvin epämääräistä porukkaa. Jotkut heistä olivat valehdelleet olevansa sähkömiehiä ja voivansa korjata asukkaiden sähköviat, mutta lopulta kyseiset asukkaat joutuivat vain ryöstetyiksi. Joitakin ihmisiä oli myös raiskattu aivan kotini lähistöllä.
 
Saran, 31, mukaan Sandyn iskiessä New Yorkiin kaupungin valtasi suuri pakokauhu.
 
- Myrskyn alku oli todella raju, koska puoli Manhattania meni yhtäkkiä pimeäksi. Kaikki olivat paniikissa ja huusivat apua. Sitä oli järkyttävää seurata. Ihan maailmanlopun meininkiä, Sara kertoo.
 
Sara itse säästyi aineellisilta vahingoilta, mutta elinolot viime viikon aikana olivat hyvin ankeat kylmän syyssään takia. Saran asuttamassa kaupunginosassa sähköt ja lämmöt olivat myrskyn takia poikki maanantaista lauantaihin saakka.
 
- Olin kaksi päivää putkeen pelkästään kotona ja asunnossa oli todella kylmä. Koko ajan piti olla todella paljon päällä. En käynyt suihkussakaan neljään–viiteen päivään, koska vesi oli jääkylmää.
 
- Oli onni onnettomuudessa, ettei myrsky sattunut talviaikaan, koska lämpöä ei olisi saatavissa mistään, Sara kertoo.
 
Viime keväästä asti New Yorkissa asunut Sara ei saanut yhteyttä läheisiinsä kolmeen päivään, koska sähkökatkos kaatoi puhelinoperaattorit suuresta osasta New Yorkia.
 
- Äiti oli hysteerinen, kun hän ei ollut kuullut minusta mitään muutamaan päivään, Sara sanoo.
 
Vasta keskiviikkona Saralle selvisi, että osassa yläkaupunkia sähköt toimivat, ja hän pystyi ottamaan yhteyttä ulkomaailmaan ja viettämään päiväänsä muualla kuin kotioloissa.
 
- Istuin päivät pitkät vain Starbucksissa ja yritin saada yhteyttä ystäviini ja läheisiini. Shoppailu ei siinä tilanteessa kiinnostanut, hän naurahtaa nyt.
 
- Yöt jouduin viettämään kuitenkin kotona, koska en saanut yläkaupungilta hotellihuonetta. Olin öisin aivan jäässä, eikä uni meinannut tulla. Minua ei kuitenkaan pelottanut, koska sain ovet lukkoon. Mutta ulkona kieltämättä jännitti liikkua.
 
Sandy-myrsky aiheutti New Yorkiin valtavia tuhoja, mutta hiljalleen suurkaupunki on toipumassa arkeen. Tunnelma New Yorkissa ja sen naapurikaupungeissa on Saran mukaan kuitenkin yhä aavemainen.
 
- Ihmiset ovat yhä todella järkyttyneitä ja kaupungissa on hyvin vähän energiaa. New Jerseyssä olot ovat vieläkin synkemmät, koska sinne sähköt eivät ole vieläkään palanneet, Sara kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää