Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Hän on Sarah Jessica Parkerin suosikki USA:n presidentiksi

Yhdysvaltain uusi presidentti valitaan varhain huomisaamuna Suomen-aikaa. Tyyli-ikoni Sarah Jessica Parker toi viimehetkillä esiin oman kantansa.
Sinkkuelämää-tähti tietää, mikä on paras tapa kannattaa näkyvästi ja julkisesti omaa suosikkiaan. Vaatevalinnoillaan jatkuvasti otsikoissa oleva tyyli-ikoni oli valinnut tiistaiaamuna ylleen kantaa ottavan t-paidan, jota hän myös esitteli auliisti ja hymyillen kuvaajille ollessaan matkalla äänestämään.
 
Näyttelijän t-paidassa luki isoilla kirjaimilla Viva Obama, joten Sarah Jessica Parkerin kanta ei jäänyt epäselväksi.
 
Parker, 47, on kampanjoinut Barack Obaman puolesta aiemminkin ahkerasti ja järjestänyt jopa kotonaan hyväntekeväisyystilaisuuden Obaman hyväksi.  Hyväntekeväisyyspäivällinen maksoi kultakin osallistujalta 40 000 dollaria.
 
Näyttelijä puhui omista poliittisista näkemyksistään aiemmin viime viikolla Access Hollywoodille. Hän kertoi äänestävänsä Obamaa siitäkin huolimatta, että hyötyisi itse enemmän Mitt Romneyn ajamista asioista, koska todellista apua tarvitsevien ihmisten osalta Mitt Romney'n valinnassa olisi liian suuret riskit.

Monet julkkikset ovat viime aikoina ottaneet vahvasti kantaa omien suosikkiensa puolesta. Yhdysvaltain nykyistä presidenttiä Barack Obamaa kannattavat myös mm. Halle Berry, Brad Pitt, George Clooney, Scarlett Johansson, Katy Perry, Eva Longoria ja Beyoncé.
 
Mitt Romney puolestaan on saanut taakseen muun muassa Clint Eastwoodin, Cindy Crawfordin ja Donald Trumpin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    6. 6

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    7. 7

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    8. 8

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Nokia-puhelinpomoilta suorat sanat: Tästä johtuu Nokia 3310:n "merkittävä puute"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    6. Näytä lisää