Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Hän on Dancen voittaja! Katso video

Tanssikilpailu Dancen voittaja Haza Hajipoori meni onnesta sekaisin.
Haza Hajipoori voitti Dance-kilpailun finaalin. Heti voiton jälkeen puhelimella tavoitettu Hajipoori on hämmentynyt eikä vielä oikein uskoa olevansa Suomen paras tanssija.

- Edellisellä viikolla treenatessa mietin voiton olevan ihan mahdollinen. Tuossa rivissä muiden tanssijoiden kanssa seistessä ei kuitenkaan käynyt edes mielessä, että voisin olla voittaja, Hajipoori kertoo.

Dancen profiilissa 24-vuotias Hajipoori kertoo, että pienenä mielessä oli rikkaudet, mutta tänä päivänä hän arvostaa terveellisiä elämäntapoja ja haaveilee siitä, että voi tanssia niin pitkään kuin kroppa kestää. Vaikein paikka nuoren naisen elämässä on ollut isän kuolema pari vuotta sitten.

Palkinnoksi voittaja sai 30 000 euroa, mutta hän ei vielä osaa sanoa, kuinka aikoo palkintosumman käyttää.

- Ihan rehellisesti sanottuna paras palkinto on tämä voitto. Uskon, että tämä avaa tanssijana uusia ovia, Hajipoori miettii.

Ennen Danceen osallistumista, Hazalla oli epäilyksensä siitä, voiko hän tanssijana elättää itsensä. Voitto on antanut hänelle lisää itseluottamusta.

- Uskon nyt ehdottomasti, että voin tämän jälkeen tehdä vapaasti töitä tanssijana. Se on se, mitä rakastan, ja mitä olen aina halunnut tehdä.

Hajipoori on Iranin kurdi ja hän muutti perheensä kanssa Suomeen 4-vuotiaana. Lukion jälkeen hän muutti yksin Tampereelta Helsinkiin, sillä pääkaupunkiseudulla oli enemmän tanssinopetusta tarjottavana.

Perhe on ollut suurena tukena koko kilpailun ajan.

- Ihan mieletöntä, että äiti pääsi mukaan seuraamaan finaalia, tanssija iloitsee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Putouksen uusi tähti säväytti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    9. 9

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    10. 10

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää