Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Burleskin lumo houkutteli ensikertalaiset lavalle

VIDEO
Burleskin värikkyys ja mielikuvituksen lento tekevät siitä hauskaa seurattavaa.

Vaikka se on Suomessa varsin suosittu viihteen ja esiintymistaiteen muoto, on esiintyjiäkin saatava jostain lisää. Mistäpä muualtakaan uusia burleskitaiteilijoita löytyisi kuin nimenomaan yleisön joukosta, kun katsojat heräävät miettimään: entä jos minäkin uskaltaisin?

Burleskille on ominaista avoimuus ja vapaus. Kuka tahansa voi mennä lavalle ja tehdä aivan omanlaisensa esityksen, oli sitten mies tai nainen, ulkonäöstä piittaamatta. Tarvitaan vain tarpeeksi rohkeutta ja tietenkin ystävien ja perheen tukea, että vatsanpohjassa pyörivät perhoset saadaan pidettyä kurissa ja lavalle uskaltaa nousta juontajan kuulutuksen jälkeen.

Suomen burleski-instituutti järjestääkin vuosittain Newcomers' Night -tapahtumia, joissa yleisön eteen lavalle nousee joukko uunituoreita esiintyjiä. Viimeisin uusien tulokkaiden juhla järjestettiin Tampereella, jossa esiintymiskasteensa sai kokonaiset 21 uutta burleskiesiintyjää ja -ryhmää.

Ensikertalaisten esiintymisen iloa ei turha jännittäminen pilannut, sillä yleisö oli mukana täydestä sydämestään, minkä huomasi erityisesti Madame Aurelian Frogman's Daughter -esityksen kompastellessa taustamusiikin kadotessa. Yleisön vimmainen kannustus yllytti Aurelian viemään esityksen loppuun saakka ilman musiikkia, ja illan viimeisenä numerona saadun encoren hurraus varmisti mitä luultavimmin, että Aurelia nousee burleskilavoille uudemmankin kerran.

Mutta mikä ihme houkuttelee ihan tavallisen henkilön burleskin pariin ja vielä nousemaan lavalle muiden eteen? IS TV haastatteli kahta illan ensikertalaista, Betty Bellevueta, sekä The Valentino Sistersin Sea Breezeä, jotka kertovat illan tuntemuksistaan ennen ja jälkeen ensiesiintymisensä. Videolla myös poimintoja illan muista esiintyjistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    8. 8

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

    6. Näytä lisää