Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Whitney Houston ja muut suuret tähdet, jotka kuolivat vuonna 2012

Viihdemaailma menetti vuonna 2012 rakastettuja näyttelijöitä ja nerokkaita muusikoita. Yksi aikansa suurimmista laulajattarista, Whitney Houston, menehtyi helmikuussa.

 Whitney Houston löydettiin kuolleena hotellinsa kylpyammeesta Beverly Hillsistä 11. helmikuuta. Legendaarinen laulaja oli vain 48-vuotias kuollessaan. Kuolinsyyntutkijoiden mukaan Houston kuoli tapaturmaisesti hukkumalla, mutta kuolemaan vaikuttivat kokaiinin käyttö ja Houstonin sydänsairaus.

The Band -yhtyeen rumpali ja laulaja Levon Helm menehtyi kurkkusyöpään 71-vuotiaana huhtikuun 19. päivä. 1960-luvulla maineeseen nousseen folkrock-yhtyeen jäsen kuoli sairaalassa New Yorkissa.
 
Beastie Boysin perustajajäsen Adam Yauch kuoli 47 vuoden ikäisenä 4. toukokuuta. Yauch sairastui syöpään vuonna 2009.

Yhdysvaltalainen televisiokasvo, 70-luvulta lähtien tv:ssä esitetyn uudenvuodenlähetyksen juontaja Dick Clark kuoli 17. toukokuuta sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Diskon kuningatar Donna Summer kuoli 17. toukokuuta syöpään. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. Summer sairasti salassa. Summer oli työskennellyt viimeiseen asti uuden albuminsa parissa ja yrittänyt pitää syöpänsä salassa. Diskon kuningattarena pidetty Summer tunnetaan hiteistään Hot Stuff, Last Dance, I Feel Love ja Bad Girls.

The Bee Gees -yhtyeen laulaja Robin Gibb, 62, kuoli toukokuun 20. päivä. Gibb sairasti pitkään suolisto- ja maksasyöpää. Huhtikuussa hän sairastui keuhkokuumeeseen ja vajosi sen jälkeen joksikin aikaa koomaan.

1980-1990-luvun suosikkisarjan Matlockin päänäyttelijä Andy Griffith kuoli 86-vuotiaana heinäkuun 3. päivä. Sympaattinen Andy Griffith menehtyi 86-vuotiaana kotonaan Pohjois-Carolinassa.
 
Deep Purplen Jon Lord menehtyi haimasyöpään 16. heinäkuuta. 71-vuotiaana kuollut Lord muistetaan virtuoosimaisena Hammond-urkujen soittamana. Muun muassa Deep Purplen kappale Child in Time on hänen käsialaansa. Lord kuului Deep Purpleen vuosina 1968-1976. Vuonna 1978 hän liittyi Whitesnake-yhtyeeseen, jossa soitti vuoteen 1984 saakka. Myöhemmin Lord keikkaili jälleen Deep Purplen kanssa.
 
Top Gun - ja Beverly Hillsin kyttä 2 -ohjaaja Tony Scott hyppäsi elokuun 19. päivä kuolemaan sillalta Los Angelesissa. Arvostetun ohjaajan ja perheenisän kuolema vahvistui itsemurhaksi. Toimintaelokuvien mestari oli kuollessaan 68-vuotias.

Vihreä maili -elokuvan tähti, näyttelijä Michael Clarke Duncan kuoli 54-vuotiaana Los Angelesissa 4. syyskuuta. Oscar-ehdokas ei koskaan toipunut saamastaan sydänkohtauksesta.

Intialainen säveltäjä ja sitarinsoittaja Ravi Shankar kuoli 11. joulukuuta. Shankar joutui viime viikolla sairaalahoitoon. 92-vuotias Shankar kuoli San Diegossa Yhdysvalloissa. Shankar palkittiin kolmesti Grammy-palkinnolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    6. 6

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    7. 7

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    8. 8

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    9. 9

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    10. 10

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    6. Näytä lisää