Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Satuhäät-parin ilouutinen: Vauva tulossa!

Eilisessä Ylen TV2:n Satuhäät-kauden aloitusjaksossa toisensa saivat jyväskyläläiset Susanna ja Rauno Tuovinen.
Jaksossa nähtiin kuinka Rauno Tuovinen ei Vihkitilaisuudessa ollut saada liikutukselta sanoja suustaan, ja hääjuhlassakin hän kaipaili nenäliinoja.
Lisää tunteikkaita hetkiä on tiedossa, sillä helmikuun alussa on pariskunnan lapsen laskettu aika.
- Tämä on Raunon kanssa ensimmäinen ja viimeinen lapsi. Alkaa olla työlästä tämä raskaana oleminen, Susanna Tuovinen kertoo IS:lle sohvan pohjalta.

Lapsi on 31-vuotiaan Susannan viides. Hänellä on edellisestä suhteestaan 3-vuotias tyttö ja sitä edellisestä avioliitosta 12- ja 13-vuotiaat tytöt sekä 8-vuotias poika. Raskauden ensimmäiset 16 viikkoa hän kärsi valtavasta pahoinvoinnista.
- Kuljin aamulla yläkerrasta alas sohvalle, jossa olin vessareissuja lukuun ottamatta. Olin aivan lamaantunut.
Sitten alkoivat fyysiset oireet. Susannan mukaan kolotusta oli "päästä varpaisiin", sen lisäksi mieli on myllertänyt koko ajan.

Aviomies Rauno, 33, on tukenut vaimoaan tiiviisti.
- Ilman häntä perhe ei olisi varmasti enää edes pystyssä.
Pariskunta ehti seurustella noin kahdeksan kuukautta, kun Rauno kosi Susannaa. Häitä juhlittiin vuoden seurustelun jälkeen. Yhteinen lapsi ei ollut itsestään selvä asia.
- Tiukasti sanoin, etten välttämättä lähde tähän viidettä kertaa. Rauno halusi kuitenkin lapsen, ja onhan oma aina oma.

Susannan mukaan Rauno on tunteellinen myös arjessa.
- Meillä itketään usein - oli kyseessä sitten hyvä tai huono asia.
Huomionosoituksetkin ovat arkipäivää: välillä aamuisin Rauno tuo aamiaisen sänkyyn, ja töistä kotiin tultuaan hän pyöräyttää sämpylöitä. Kukkiakin Rauno tuo.
- Yhdessä vaiheessa niitä tuli niin tiuhaan, etten ehtinyt edes huomata, kun kimppu vaihtui pöydällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää