Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

HS: Kummeli-Olli asuu hulppeassa 180 neliön ateljeehuoneistossa Helsingin eliittialueella

Luksuskoti
Komediaryhmä Kummelista tuttu Olli Keskinen perheineen asuu Helsingin Sanomien mukaan huikeassa ullakkokerroksen loft-asunnossa, jonka omisti ennen kuuluisa taiteilija.
Keskisen perheen koti sijaitsee Liisankadulla, Kruununhaassa, aivan Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Kyseessä on HS:n mukaan 180 neliön ullakkokerroksen loft-tyylinen ateljeeasunto, jossa on kolme huonetta, parvi, kaareva päätyseinä ja kuuden metrin huonekorkeus. Kerrostalo on valmistunut vuonna 1892.

Avaraan ja valoisan huoneiston lattiat ovat HS:n mukaan yhä alkuperäiset puulattiat, seinät valkoiset, ja esimerkiksi perheen nuorimman pojan huoneeseen johtavat näyttävät, valkoiset peilipariovet.  Asunnon katseenvangitsija on kuitenkin olohuone ja sen lähes koko seinän levyinen, lattiasta kattoon ulottuva ikkuna.

Kyseinen ikkuna teki HS:n mukaan Keskiseen suurimman vaikutuksen, ja sai hänet liki yhdeksän vuotta sitten allekirjoittamaan asunnon vuokrasopimuksen.

- Olin erikoisesta asunnosta ihmeissäni - se vei kaiken huomioni. Minulle tuli siitä New Yorkin loft-asunnot mieleen, Keskinen sanoo Helsingin Sanomissa.

Asunnon avaruus ja vuodenaikojen mukaan vaihteleva valo ovat ihastuttaneet aiemminkin: HS:n mukaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun taitteessa samoista ikkunoista katseli maailmaa taidemaalari Albert Edelfelt. Huoneisto rakennettiin Edelfeltin toiveiden mukaan, mutta taiteilija ei asunut huoneistossa, vaan maalasi huoneista suurimmassa ja vuokrasi kahta muuta saadakseen lisätuloja.

Kansallisromantikko Edelfelt on HS:n mukaan maalannut nykyisessä Keskisten olohuoneessa esimerkiksi Suomen sotaa kuvaavan, kuuluisan Porilaisten marssinsa, näyttelijädiiva Ida Aalbergin muotokuvan ja joukon mytologia-aiheisia maalauksia, joissa Edelfelt käytti mallina kotiapulaistaan.

Myös Edelfeltin jälkeen asunnossa ovat viihtyneet monet eri taiteilijat.

Olli Keskinen työskentelee nykyään valmennuskonsulttina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää