Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Jonne Aaron vastaa Hynysen Vain elämää -kritiikkiin

Jouni Hynynen haukkui Vain elämää -tähtiä Suur-Tampere-lehdessä julkaistussa Vain helvettiä -kolumnissaan.
Jouni Hynynen hermostui siitä, että syksyn suursarjasta tehdyt Vain elämää - levyt ovat myyneet valtavia määriä.

"Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä ”iloista laatuviihdettä”. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Meillä Karjalassa tajutaan, että kyllä paska on paskaa, vaikka sitä kutsutaankin iloiseksi laatuviihteeksi. Aikuiset ihmiset, nämä niin sanotut tähdet, istuvat pöydän ääressä kitaten punaviiniä ja syöden sisäfilepihviä, välillä avaudutaan ja kerrotaan lapsuuden ja aikuisuuden traumoista, käydään laulamassa kolmen euron taustojen päälle joku kusinen kappale ja sitten halaillaan ja tirautellaan porukalla pienet itkut", hän mesoaa kolumnissaan.

IS:n lukijoista suurin osa kallistui Hynysen kannalle. Monet julistivat Hynysen puhuneen täyttä asiaa.

"Koko ohjelma on pelkkää mielistelyillä marinoitujen "tähtien" keskenäistä p:n nuoleskelua, ollaan niin taiteellisia ja tunteellisia, ja pillitetään, kun oma kappale saa huomiota toiselta kaltaiseltaan. Menisivät tehtaalle töihin, niin loppuisi se pillitys, ällöttää katsella tuollaista siirappista egoilua, jo mainoksista taisin saada sokeritaudin...",  nimimerkki Ällö kommentoi.

Löytyi toki niitäkin, jotka eivät ymmärrä laisinkaan Hynysen mielipiteitä.

"Herranjestas, sanon minä. Miten kehtaa tuollaisia kirjoittaa edes. Hirveä on kateus. Ottais vain opiksi. kuinkas monta sataatuhatta katsojaa ohjelmalla on ollut ja konserttikin loppuunmyyty, jotain siitä kannattais päätellä, eikä haalia tietentahtoen tätä samaa määrää kansalaisia vihamiehikseen", nimimerkki annalii kirjoitti.

Vain elämää -sarjassa mukana ollut Jonne Aaron ei ymmärrä Hynysen ajatuksia.

- Mielestäni teimme hienon jutun. Olen ylpeä kuvausreissusta, ja se toi ihmisille valoa syksyyn.

Hynynen
on raskasta musiikkia soittavan Kotiteollisuus-yhtyeen perustaja ja keulahahmo.

- Ei se Kotiteollisuuskaan koko kansan bändi ole, Jonne
Aaron huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    2. 2

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    3. 3

      La La Land oli hetken vuoden paras elokuva – voitti yhteensä 6 Oscar-palkintoa

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    2. 2

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    3. 3

      La La Land oli hetken vuoden paras elokuva – voitti yhteensä 6 Oscar-palkintoa

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    6. Näytä lisää