Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Matti Nykänen kadoksissa – ei ilmestynyt kahdelle keikalle

Mäkihyppylegenda ja muusikko Matti Nykänen jätti tulematta kahdelle sovitulle keikalle viikonloppuna.

Viime perjantaina hänen piti olla Vetelissä hotelli Foxmannin ravintolassa esiintymässä.

Ravintola sai soiton kello 23 keikkajärjestäjältä, ettei hän tulekaan.

- Kello 23 piti olla soundcheck valmis, ja keikka alkaa kello 24. Lippuja oli myyty satakunta ja ennakkoon sata, kertoo ravintolapäällikkö Mia Oksanen.

Ravintola palautti yleisölle lippurahat.

- Mitään oikeata syytä ei saatu. Bändin edustaja oli kyllä tietysti tosi pahoillaan.

Lauantai-iltana Matti Nykäsellä olisi ollut toinen keikka ravintola Mortonissa Rautalammilla.

- Matin piti tulla meille. Aamupäivällä asiakas näytti uutista Foxmannin peruutuksesta. Silloin meni vähän sormi suuhun, yrittäjä Petri Virta kertoo.

Ravintola sai lopulta tiedon keikkaedustajalta lauantaina kello 18, ettei Matti saavu paikalle.

- Lippuja oli myyty reilut sata. Jo aamupäivästä puhelin soi tiuhaan, joten ihmettelen, jos ei olisi myyty täyteen kaikkia 250:tä paikkaa.

Keikkaperuutuksista kertoivat ensimmäisenä Metropoli ja Savon Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. Näytä lisää