Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Deittivalmentaja: Bond-mies ei olisi koskaan kotona

TV-LEHTI
Deittivalmentaja Mia Halonen muistuttaa, että kympin miehet ovat fiktiohahmoja.
TV1:ssä käynnistyy huomenna perjantaina 16-osainen sarja Totuus rakkaudesta. Siinä liki 30 suomalaista, julkisuudesta tuttua henkilöä kertoo näkemyksiään ja kokemuksiaan rakkaudesta.

Sarjassa saadaan myös aivan konkreettisia käytännön vinkkejä siitä, kuinka lemmenasioissa voi edetä ja menestyä. Äänessä on muun muassa deittivalmentaja Mia Halonen, joka on huomannut monen parisuhteesta haaveilevan odotukset kohtuuttomiksi ja epärealistisiksi.

- 1950-luvulla naiselle ”riitti” se, että toinen on luotettava kunnon mies ja tolkun ihminen, joka ei ryyppää eikä käyttäydy väkivaltaisesti.  Nykyään ihan tavallisten keskivertonaisten pitäisi saada oitis jalat alta vievä pitkä, tumma, sporttinen ja komea sielunkumppani, joka on samalla myös paras ystävä ja tarjoaa mahtavaa seksiä, Mia pudistelee päätään.

- Kuinka monta täyden kympin miestä oikeasti tiedät? Ne ovat fiktiohahmoja. Ja Bond-miehestä haaveileville tiedoksi: se ei olisi koskaan kotona.

Ei se todellisuus silti niin toivoton ole. Mia lohduttaa, että monet ihan tavallisen näköiset ihmiset ovat rakentaneet yhdessä erittäin onnellisen elämän, ja ihan tavallisilla vartaloilla voi tuottaa paljon nautintoa.
Parisuhteesta haaveilevia hän kannustaa reippaasti deittailemaan ja menemään ihmisten pariin.

- Niin helposti jää sinne kotiin, ja ikää sekä kiloja kertyy. Siinä katkeroituu, ja alkaa sitten kostaa uusille tuttavuuksille aikaisempien suhteiden epäreiluja kokemuksia, hän tietää.

Jos kotoa ei uskaltaudu maailmalle, löytyy varteenotettavia mahdollisuuksia Mian mukaan myös netistä.

- Ja jos on tosissaan, kannattaa mennä maksulliseen deittipalveluun. Sinne kiva, elämänmyönteinen profiili ja kuva, jossa olet itsesi näköinen hyväntuulisena. Se voi olla aika hyvä sijoitus, hän vinkkaa.

Mia muistuttaa, että ystävänpäivänä saa Suomessakin ystävien lisäksi muistaa myös sitä sydämen valittua.

- Mies, jos sinulla on elämässäsi joku nainen, joka merkitsee sinulle enemmän, panosta päivään: ei sen tarvitse olla kuin vaikkapa sydämen muotoinen suklaarasia ja halpa kimppu ruusuja ja kortti. Jo niillä pystyt todella yllättämään suomalaisen naisen, sillä ovat ne niin harvinaista herkkua. Ja takaan tuloksen, Mia vakuuttaa.

Myös jo kumppanin löytäneille Mialla on vinkki. Käy katsomassa se IS Tv-lehden Facebook-sivulta!
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

    9. 9

      Sanasota Mika Myllylän patsashankkeesta jatkuu – tukea Suomeen yllättäen Norjasta

    10. 10

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    6. Näytä lisää