Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Donnerin kohuelokuva!

TV-TÄRPIT
Mustaa valkoisella -elokuvan alastonkohtauksista käytiin aikoinaan oikeustaisto.
Mustaa valkoisella, Teema klo 22.00
Jörn Donnerin kehuttu ja kohuttu elokuva vuodelta 1968 kertoo miehestä, jonka täydellisen perheen kulissien takana tapahtuu kaikenlaista. Jörn Donner näyttelee itse pääosaa, vaimoa esittää Liisamaija Laaksonen ja nuorta rakastettua Kristiina Halkola.
Elokuvassa Kristiina Halkolan näyttelemä hahmo on mukana rohkeissa seksikohtauksissa, joissa Donner päätti ilman Halkolan lupaa käyttää sijaisvartaloa. Tapaus johti seitsemän vuotta kestäneeseen oikeudenkäyntiin, jonka Halkola voitti. Lue Kristiina Halkolan ajatuksia tapauksesta täältä.
1960-lukulaista elämäntapaa tyylikkäästi heijastelevassa elokuvassa kuullaan myös Jukka Virtasen sanoittama ja Lasse Mårtensonin säveltämä kappale Kielletyt käskyt.

Puoli seitsemän, TV1 klo 18.30
Vieraana on Taneli Mäkelä, joka näyttelee myös myöhemmin illalla suorana lähetettävässä Kerran viikossa -ohjelmassa (TV2 klo 21.00).

Rakasta minut henkiin, TV2 klo 20.00
Silminnäkijän raportti kertoo Marianne ja Seppo Hakalasta, jotka toimivat sijaisperheenä adoptoitaville vauvoille.

Duudsonit tuli taloon, Sub klo 21.00
Tällä kertaa Duudsonit auttavat Rytkösten perhettä, jonka 12-vuotiasta poikaa kiusataan. Kierre on saatava poikki.

Sanojen planeetta, Teema klo 21.00
Hurmaava brittinäyttelijä Stephen Fry juontaa BBC:n tiededokumenttisarjan, jossa perehdytään kielenkäyttöön ja kielen historiaan.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 2,71 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää