Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Brittitähti avautuu teini-iän traumasta - Ohjaaja käytti hyväkseen

Brittiläinen näyttelijä Thandie Newton kertoo, kuinka ohjaaja käytti vuosia sitten hyväkseen hänen teini-iän viattomuutta ja näyttelijänpaloa.
40-vuotias brittinäyttelijä Thandie Newton kertoo, kuinka häntä käytettiin teini-ikäisenä casting-tilaisuudessa hyväkseen. Tapaus jätti syvät haavat, joita kantaa edelleen.

Daily Mailin
mukaan 16-vuotiaan näyttelijänalun ahdistelijana oli ohjaaja, jonka nimeä Newton ei halua paljastaa.

- Ollessani 16-vuotias, ja juuri kouluni lopettanut, minua käytettiin hyväksi äärimmäisellä tavalla.

- Se, kuinka minut saatiin tuntemaan. Minkälaisia asioita minun odotettiin tekevän koe-esiintymisissä, Newton selitti CNN:n toimittajalle hyväntekeväisyyskampanjaan liittyen.

Newton ei osannut nuorena reagoida tapaukseen, koska kaikki tapahtui ammatillisessa ympäristössä.

Toinen vastaavankaltainen tapaus tapahtui näyttelijän ollessa 18-vuotias. Koekuvauksessa näyttelijä käskettiin istuutumaan sohvalle jalat levällään, niin että ohjaaja näki hänen hameen alleen.

- Muistan ajatelleeni, että tämä on outoa. Miksi minun täytyy tehdä näin? Edessäni oli kuitenkin ohjaaja ja apulaisohjaaja, näyttelijä kertoo olleensä hämillään.

Koekuvaus videoitiin ja kolme vuotta myöhemmin hän sai tietää ohjaajan näyttäneen videon myös muille elokuva-alalla työskenteleville.

Newton on näytellyt muun muassa televisiosarja Teho-osastossa sekä elokuvassa 2012 sekä Tom Cruisen rinnalla elokuvassa Mission: Impossible 2.

Hän on naimisissa elokuvatuottaja Oliver Parkerin kanssa ja heillä on kaksi lasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    7. 7

      Salaiset agentit junailivat Venäjän urheilijoille puhtaita dopingnäytteitä – Tänään lisää paljastuksia huijauksista

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää