Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Riitta Viiperi paljastaa miniäkokelaansa Paris Hiltonin olevan ujo

Ilta-Sanomat kertoi eilen Paris Hiltonin poikaystävänä tunnetun River Viiperin lasketteluonnettomuudesta.
River Viiperin äiti, suomalaisnäyttelijä Riitta Viiperi kuuli Kaliforniassa tapahtuneesta onnettomuudesta pojaltaan heti tuoreeltaan.

- Hän soitti muutama yö sitten ja halusi kertoa asian minulle ennen kuin se leviää Facebookin tai muiden sosiaalisten medioiden välityksellä, Viiperi kertoo IS:lle.

Soiton outo kelloaika johtui siitä, että Suomen ja Kalifornian aikaero on kymmenen tuntia.

River kertoi äidilleen olleensa laskettelemassa tyttöystävänsä kanssa, kun hän innostui temppuilemaan mäessä. Seuraukset olivat dramaattiset.

Melkein heti Riverin soiton jälkeen Paris kertoi Twitter-tilillään, että suksi oli viiltänyt Riverin jalan ja haavaan oli sairaalassa laitettu tikkejä.
Riitta Viiperi kertoo tottuneensa vuosien varrella siihen, että pojalla on aika ajoin joku paikka paketissa.

- Hän on pelannut jalkapalloa ja kaikenlaisia muita pelejä ja satuttanut itsensä muutaman kerran.

River Viiperi on tehnyt jo muutaman vuoden menestyksekkäästi mallintöitä ja asunut New Yorkissa. Tavattuaan Paris Hiltonin viime vuonna River on alkanut viettää entistä enemmän aikaa Los Angelesissa, sillä Paris asuu Beverly Hillsissä Los Angelesin kupeessa.
Riitta Viiperi paljastaa Riverin asuvan nyt Los Angelesissa ja etsivän omaa asuntoa. Hän haluaa olla itsenäinen nuori mies, vaikka seurusteleekin maailmankuulun Paris Hiltonin kanssa.

Oletko paljon yhteydessä poikasi kanssa?

- Puhumme Skypen välityksellä jatkuvasti niin hänen kuin Meksikossa asuvan Luna-tyttärenikin kanssa, Riitta Viiperi huomauttaa.

Lentoemännän työnsä vuoksi jatkuvasti maailmalla matkaava Viiperi paljastaa myös, että on jutellut Skypen välityksellä myös Paris Hiltonin kanssa.

- Olen saanut hänestä sellaisen kuvan, että hän on hieman ujo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää