Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Melkein tuhat suomalaisnaista retkahti amerikkalaiseen morsionmetsästäjään

Love Connection - heilanhaku-ohjelmaan tuli useita satoja hakemuksia.

Kun haku Ylen Love Connection -ohjelmaan alkoi tammikuun lopussa, sadan hakemuksen raja meni rikki jo ensimmäisenä päivänä. Ohjelmaa tuottavan Nordisk Film TV Finlandin kehitystuottaja Lotta Backlundin mukaan niitä tuli useita satoja. Tuhannen alle kuitenkin jäätiin.

Ohjelmassa viisi suomensukuista amerikkalaismiestä hakee elämänsä rakkautta Suomesta. Viidestä miehestä kolme eniten kirjeitä saanutta pääsee mukaan ohjelmaan ja he saavat valita kirjeistään kuusi mieleisintä morsianehdokasta. TV2:lla syksyllä alkavaa ohjelmaa aletaan kuvata kesäkuussa.

- Kaikki kirjeet olivat hirveän ihania ja tuntui siltä, että naiset olivat tositarkoituksella etsimässä rakkautta. Seuloimme hakemuksissa jonkin verran sellaisia, jotka saattaisivat olla mukana vain julkisuuden takia, mutta sellaisia tuli vastaan hyvin vähän, Backlund kertoo.

Backlundin mukaan kukaan miehistä ei noussut ylivoimaiseksi kirjekuninkaaksi, vaan kaikki saivat tasaisesti yhteydenottoja.

Hakijoissa oli kaikentyyppisiä ihmisiä, mutta selkeästi eniten oli samaa ikähaitaria kuin miehet itsekin. Paljon oli sellaisia kansainvälisesti orientoituneita naisia, jotka ovat matkustelleet paljon tai asuneet itsekin ulkomailla.

Ohjelmassa rakkautta etsii 26-vuotias lääketieteellisten julkaisujen kuvittaja
Matti New Jerseystä. Matin äiti on suomalainen, mutta Matti itse puhuu vain vähän suomea. 22-vuotias opiskelija Adam puolestaan asuu Oregonin Portlandissa. Miehistä vanhin on 46-vuotias
Henri Kaliforniasta. Suomalaisvanhempien poika on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta puhuu suomea. Henrillä on entisestä liitostaan 14- ja 19-vuotiaat pojat.

Kovimmaksi kirjemagneetiksi voidaan ennustaa 25-vuotiasta
Markusta. Kaliforniassa asuva gourmet-kokki toimii ravintoloitsijana grilliravintolassa ja harrastaa purjehdusta.

Viides suomalaismorsion etsijä on 28-vuotias Jesse Floridan Orlandosta. Jesse on muuttanut Yhdysvaltoihin 2-vuotiaana ja on nyt osakkaana vakuutuskorvauksia neuvottelevassa firmassa.

Ota kantaa

Suosikkisi?

Matti 13% Jesse 11% Markus 35% Adam 31% Henri 10%
Ääniä yhteensä 2116

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Poliisi esittää 23-vuotiasta vangittavaksi kolmesta murhasta epäiltynä – vangitsemis­oikeudenkäynti keskiviikkona

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää