Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Jouni Hynynen kehuu Perankosken peppua ja haukkuu Emman

Kotiteollisuuden karvainen kansikuvapoika Jouni Hynynen on tunnettu siitä, että hän uskaltaa avata suunsa.
Jouni Hynynen työstää keikkatauolla kirjaa, jossa on yhdistelty vanhoja kolumneja. Kyseessä on "vanhan miehen vuodatus, jossa haukutaan ihan kaikki".

Lappeenrantalainen roimi vastikään suosittua Vain elämää -tv-sarjaa. Hän on mukana myös Ismo Alangon torstaina julkistetulla videolla
Vuoden turhin laulu, jossa kritisoidaan tv-laulukisoja Idols ja
Voice of Finland sekä tunnettuja tv-sarjan nyyhkytyssessioita Ismon,
Mira Luodin, Mikko von Hertzenin ja
Palefacen kanssa.

- Kaikki tajusivat satiirin, se ei ole vittuilua. Olen aikaisemminkin kritisoinut näitä ohjelmatyyppejä, en sinne osallistuneita ihmisiä. Ne tähtäävät markkinakoneiston osaksi. Raha kilisee jossakin.

Yhdestä asiasta sympaattinen rockmies ei halua puhua kuin pari lausetta. Suhteestaan näyttelijä
Mari Perankoskeen, jonka völjyssä hän oli torstaina suorassa tv-sarjassa Kerran viikossa. Tietenkin baarimestarina.

- Kaikki on hyvin. Ja sillä on hyvä perse, Hynynen sanoo.

Hynynen
osallistuu Kotiteollisuuden kanssa tänään Emma-gaalaan, muttei nauti siitä. Bändi esittää siellä uuden sinkun
Yötä vastaan ja heidän Kone-videonsa on ehdolla parhaaksi videoksi.

- Emma-gaala on välttämätön paha. Siellä on liikaa tuttuja, sellaiset tilaisuudet ovat pelottavia. Se on jotenkin kieroa. Viime vuonna nauroimme kippurassa, kun permantopöydissä levy-yhtiöt ja artistit syövät sapuskaa ja katsomossa karvahattujengi katsoo, kun jengi syö.
Jos sitä vertaa muusikon kenttätyöhön, kuva on harhautunut. Suomalaiset gaalat, Jussit ja muut, ovat tekemällä tehtyjä. Sellaista jonninjoutavaa häppeningiä. Tunnustus on tosi tärkeää, mutta sen ympärille ei tarvita glamouria.

Kotiteollisuus on Suomi-rockin ikoneita. Se on ehtinyt jo olla makkarapaketin kyljessä. Uusimpana aluevaltauksena on oma Rock-niminen oluttölkki, joka tulee myyntiin 18. maaliskuuta.

- Pääsimme itse kehittämään makua, väriä ja etikettiä. Kävimme Koffin tehtaalla kaksi kertaa autokuskin kanssa. Seitsemästä vaihtoehdosta jäi jäljelle kaksi, jotka sekoitettiin keskenään.
Se on helposti juotava lager, joka ei ole liian vaalea. Sellainen, jota sopii juoda krapulassa ja tyttöjenkin täytyy tykätä, Hynynen sommittelee.

Rokki ja olut ovat ikuinen kombinaatio. Tai viina ja rock.

- Valitettavan paljon. Tai en tiedä, onko se valitettavaa, mutta alkoholin kanssa pitää osata pelata. Olen oppinut siihen, että jos illalla on keikka, ei pidä ottaa liikaa ja krapulajuomia pitää välttää viimeiseen asti keikkapäivänä.

- Keikkajuomani on yksi lasi kossuvissyä, jossa on puolet kossua. Ei sitä ehdi kahden tunnin aikana kokonaan juoda, hän paljastaa.

Hynynen
on urheilumies. Viikkoon kuuluu 2-6 kertaa juoksua, hiihtoa, pyöräilyä tai salia.

- Niin pää pysyy nipussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää