Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Rumat luvut julki: Ylen miljoonasatsaus aloitti surkeasti

TV2:n Pakko tanssia -ohjelmauutuuden avausjakson katsojaluvut jäivät puoleen kanavan tavoitteesta.
Ylen miljoonasatsaus, lauantaina alkanut Pakko tanssia -ohjelma ei räjäyttänyt katsojapankkia ainakaan vielä avausjaksollaan.

Lauantaina alkuillasta esitettyä jaksoa seurasi keskimäärin vain 254 000 katsojaa.

Ohjelma ei yltänyt katsojaluvuillaan Finnpanelin julkaisemalle viikkolistalle TV2:n kahdenkymmenen katsotuimman ohjelman joukkoon.

Ohjelman tilannut Ylen fiktio-ohjelmien päällikkö
Olli Tola ei ole kuitenkaan huolissaan lauantain avausjakson katsojaluvusta.

- Se ei ole mikään ihme, koska tämä oli vasta ensimmäinen jakso, eikä meillä ole pitkään aikaan ollut lauantai-illassa tällaista viihteellistä ohjelmaa. Eli melkoiselta takamatkalta tässä lähdettiin katsojakilpailuun. Ja toisella kanavalla tuli sitä paitsi
Putouksen UNICEF-lähetys (MTV3), joten sekin varmasti söi meiltä katsojia, Tola sanoo.

TV2 ilmoitti taannoin Yleisradion johdolle virallisen katsojatavoitteen
Pakko tanssia -ohjelmalleen, jotta Yle voisi katsojatavoitteen perusteella ohjata ja resursoida ohjelman markkinointia.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan katsojatavoitteeksi linjattiin tuolloin peräti 500000 katsojaa. Siitä tavoitteesta jäätiin nyt roimasti. Tolan mukaan puolen miljoonan katsojalukuja ei odotettu vielä ensimmäiselle jaksolle.

- Tavoite ensimmäisille jaksoille oli 250000-300000 katsojaa, ja se rima ylittyi niukasti. Uskon, että luvut lähtevät nousuun kevään aikana, koska ohjelma on hyvä. Ja aikaa on vielä. Seuraava tavoitteemme on saada katsojamäärä jossain vaiheessa ohjelmakautta siihen puoleen miljoonaan. Jos se ylittyy, olemme erittäin tyytyväisiä, Tola sanoo.

Pakko tanssia
-kilpailun hankinta TV2:lle oli osa kanavan nuorennusleikkausta.

Brittiläiseen
Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista, ja ohjelman kokonaishinta nousi miljoonatasolle.

Yle osti ohjelman tuotantoyhtiö Metronome Film & Televisionilta avaimet käteen -periaatteella, eli maksettu hinta piti sisällään formaatin käyttöoikeudet ja kaikki tuotantoon liittyvät kustannukset.

Pakko tanssia Yle TV2:lla klo 20.30 lauantaisin!

Ota kantaa

Aiotko katsoa Ylen Pakko tanssia -ohjelmaa?

Kyllä 30% En 70%
Ääniä yhteensä 4492

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    6. 6

      Juha Sipilä avasi jälleen omistuksiaan: ”Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia, niin minullakin”

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    6. Näytä lisää