Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Jenni Haukio edustaa kuin Catherine

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on epäsuorasti harmitellut sitä, että media kiinnittää liikaa huomiota hänen asusteisiin.
Myös presidentti Sauli Niinistö on ihmetellyt, että niin suuri huomio kohdistuu hänen vaimoonsa, sillä Niinistön mielestä presidentin puolison virka ei ole julkinen.

Kerrotaanpa esimerkki Brittein saarilta. Kun Cambridgen herttuatar liikkuu julkisissa tilaisuuksissa, hän ei puhu median kanssa. Sellainen kuuluu kuninkaalliseen käytökseen.

Mitä tekee media? Keskittyy hänen ulkoiseen habitukseensa. Prinssi William ja hänen puolisonsa herttuatar Catherine olivat taannoin ystäviensä häissä Sveitsissä ja totta kai kuvaajat olivat kiinnostuneempia Cambridgen herttuaparista kuin itse hääparista.

Koska Catherine ei muuta kuin hymyillyt kuvaajille, muun muassa Hello-lehti kirjoitti näin:

"Hänen (Catherine) hiuksensa olivat kauniisti auki, ja hiuksien kauneutta koristi ruskea Lock & Co pillerirasia, joka nähtiin ensimmäisen kerran hänen päässään eräässä sotilaallisessa tapahtumassa St. Patrickin päivänä. Hän oli (häissä) valinnut asuun sopivat Emmyn ruskeat avokkaat ja kirjelaukun, kaulassa olivat Annoushka Ducasin suunnittelemat helmet ja korvissa olivat Kiki McDonoughín suunnittelemat korvakorut. Takin alla oli MaxMaran leninki, joka toi hyvin esiin hänen vauvavatsansa".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    9. 9

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    10. 10

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. Näytä lisää