Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Kike Elomaa äidin kuolemasta: "En ole vieläkään selvinnyt surusta"

Kike Elomaa miettii: kun ei ole omia lapsia, äidin merkitys on ehkä suurempi.
Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa (ps) menetti isänsä jo vuonna 1984. Entinen kansanedustaja Arvo Sainio kuoli sydänkohtaukseen "saappaat jalassa".

Tyttären suru oli suuri, mutta vielä vaikeampaa oli äidin Enne Sainion menetys kymmenen vuotta sitten.

- Ehkä se johtuu siitä, että olin äidin kanssa pidempään. Me olimme todella läheisiä. En ole vieläkään selvinnyt äidin kuolemasta, se tuntuu yhä vaikealta asialta, Elomaa tunnustaa.

Kike Elomaa oli 47-vuotias, kun hänen 82-vuotias äitinsä menehtyi sairaalassa vuonna 2003. Kike ja hänen sisarensa uskoivat, että äiti palaisi kotiinsa Lokalahdelle parantuneena, mutta niin ei tapahtunut.

- Äiti kuoli kaksinkertaiseen hoitovirheeseen. Sanottiin, että hänellä on mahassa syöpäkasvain, mutta se olikin tavallinen kasvain, jota ei olisi tarvinnut leikata. Leikkauksesta äiti sai komplikaation, jonka takia hän joutui teholle hengityskoneeseen.

- Kun hän selvisi tavalliselle osastolle, hänen tulehdusarvonsa nousivat, mutta osastolääkäri ei suostunut kutsumaan "tulehduslääkäriä" paikalle, Elomaa kertoo omana näkemyksenään.

Elämänkokemuksesta ei ollut Kike Elomaalle apua surussa. Hän ei pystynyt myöskään mieltämään äitiään vanhaksi, koska äiti oli ollut ennen leikkausta hyväkuntoinen. Kuolemasta ei puhuttu, koska molemmat uskoivat paranemiseen.

- Sain äidiltä aina kannustutusta, mitä tahansa teinkin. Olin siihen aikaan paljon laivakeikoilla. Sitä olen katunut, että olisin voinut olla vielä enemmän äidin kanssa, Elomaa miettii.

Elomaa arvaa, että joidenkin mielestä on kummallista, jos kypsä aikuinen vielä ikävöi äitiä, jolla oli jo korkea ikä.

- Sitä eivät ymmärrä ne, jotka ovat vain harvoin yhteydessä vanhempiinsa. Ja kun ei ole omia lapsia, äidin merkitys on ehkä suurempi, Elomaa miettii.

Hän uskoo, että vanhempana äidin tai isän menettäminen voi olla jopa vaikeampaa kuin nuorena, jolloin omassa elämässä tapahtuu enemmän.

Äidin kuoleman jälkeiset joulut tuntuivat Elomaasta masentavilta. Myös hänen arkielämänsä muuttui, sillä hän oli käynyt usein äitinsä luona Lokalahdella.

- Äiti oli joskus mukanani keikoillanikin. Kun öisin ajoin keikoilta kotiin, äiti aina soitteli. Yhtäkkiä kaikki sellainen oli pois.

Siitä Elomaa on iloinen, että veli pitää kotitaloa, joten siteet lapsuuteen eivät katkenneet kokonaan.

- Yöllä katselen välillä tähtitaivasta, ja mietin, missä sä äiti oikein nyt olet. Minulla on edelleen ikävä häntä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen taistelevat parisprintin MM-kullasta – IS seuraa

    4. 4

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. 6

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    7. 7

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    8. 8

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    9. 9

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    10. 10

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen taistelevat parisprintin MM-kullasta – IS seuraa

    4. 4

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. Näytä lisää