Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Soiko sama kappale jo toista viikkoa päässä? Korvamadosta pääsee eroon

Poptähti Lady Gagan kappaleet Bad Romance ja Alejandro ovat tutkijoiden mukaan yhdet pahimmista korvamadon aiheuttajista. Myös Beatles jää ikävästi soimaan päähän.
Aina silloin tällöin uusi hittikappale jää ärsyttävästi soimaan päähän. Sävelmästä haluaisi päästä eroon, mutta se on kuin rikkinäinen levy, joka soi ja soi.

The Telegraphin
mukaan tiedemiehet ovat kuitenkin keksineet asiaan ratkaisun. Uusien tutkimusten mukaan päässä pyörivän kappaleen saa parhaiten lopetettua keskittymällä haastaviin anagrammeihin.

Anagrammien selvittäminen karkottaa tunkeilevan melodian pois mielestä ja tuo muuta ajateltavaa.

Tutkimuksen tehneen musiikkipsykologi Ira Hymanin mukaan tavanomaiset asiat, kuten käveleminen tai autolla ajaminen, ovat liian yksinkertaisia toimintoja eivätkä täytä aivokapasiteettia tarpeeksi tehokkaasti.

Niille, jotka eivät jaksa selata läpi mutkikkaita anagrammeja, suositellaan hyvää novellia.

- Verbaaliset tehtävät, kuten anagrammien selvittäminen ja hyvän novellin lukeminen, tuntuvat olevan paras tapa pitää korvamato poissa.

Hyman kuitenkin varoittaa, ettei mitään liian vaativaa kannata kokeilla. Aivojen ylikuormittaminen saattaa laukaista korvamadon uudelleen.

- Tekeminen ei saa olla liian helppoa tai liian vaikeaa. Täytyy löytää jotain näiden kahden väliltä.

Tutkijat kuunteluttivat koehenkilöillä näitä kappaleita:

Alejandro - Lady Gaga
Bad Romance - Lady Gaga
Call me Maybe - Carly Rae Jepsen
Single Ladies - Beyoncé
She Loves You - The Beatles
SOS - Rihanna
You Belong with Me - Taylor Swift

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. 6

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    7. 7

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. Näytä lisää