Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Merikukka Forsius seurasi Hjalliksen Diilin kuvauksia - tältä hän näyttää nyt!

Hjallis Harkimon ex-vaimot seurasivat Diili-ohjelman finaalia yhdessä.
Liikemies Hjallis Harkimo ex-vaimot olivat molemmat tukijoukoissa, kun Harkimo luotsasi Diili-ohjelman finaalin päätökseen eilen Helsingin Aleksanterin teatterissa.

Finaalin ja koko ohjelman voittaja selviää televisiokatsojille 29. huhtikuuta nähtävässä jaksossa.

Kuvauksissa olivat paikalla myös kaikki kilpailijat ja heidän tukijoukkonsa. Myös Hjalliksella ja johtoryhmässä neuvonantajana esiintyvällä
Joel Harkimolla oli tukijoukot mukana.

Katsomossa istui nimittäin kaksi Hjalliksen ex-vaimoa, Leena Harkimo sekä
Merikukka Forsius, jonka kanssa Harkimo oli naimisissa vuosina 2004-2005.  Paikalla olivat myös Leenan ja Hjalliksen yhteinen poika ja Joelin pikkuveli, Leo, 12, sekä Hjalliksen ja Merikukan yhteinen poika, Dan, 9.

- Isä toivoi Dania paikalle ja toki myös Dan hirmu innoissaan oli tänne tulemisesta, Merikukka Forsius sanoo IS:lle.

Forsiuksen mukaan Dan on runsaasti tekemisissä myös velipuoliensa kanssa.

- Joel on toki vähän vanhempi, mutta Dan ja Leo ovat enemmän samaa ikäluokkaa, ja he ovat usein samaan aikaan isänsä luona.
Molemmat seurasivat finaalia salin eturivissä lastensa ja muiden tukijoukkojen kanssa.

Leena Harkimo kertoi viime viikonlopun IS:ssa, että lasten isän kanssa hyvissä väleissä pysyminen oli itsestäänselvyys avioeron jälkeen.

- Kirkkain ajatus on aina ollut se, että lasten etu on tärkein. Olisi kauheaa, jos lapset jonain päivänä kritisoisivat sitä, että olisin jollain tavalla hankaloittanut heidän ja heidän isänsä suhdetta. Valitettavasti sellaista tapahtuu monissa avioeroissa. Hyvät välit ovat tulleet ex-parille luonnostaan ja myös eilisissä kuvauksissa tunnelma oli välitön.

Julkkis-Diilin finaali MTV3:lla maanantaina 29. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. Näytä lisää