Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Simo Silmu jäi sairauslomalle - keikat peruttiin

Yölintu-yhtye ilmoitti myöhään lauantai-iltana, että sen huhtikuun keikat on peruttu.
Syy on nyt selvinnyt: Simo Silmu jäi sairauslomalle saadakseen itsensä ja elämänsä kuntoon.

Yhtyeen manageri Timo Niemi vahvistaa IS:lle, että keikkojen peruuntumisen syynä on Simo Silmun, 35, sairausloma.
 
- Simo on sairauslomalla ainakin huhtikuun. Simo on päättänyt hoitaa elämänsä ja itsensä kuntoon, Niemi kertoo.
 
Yhtye jäi viimeksi vastaavanlaiselle keikkatauolle viime vuoden elokuussa, kun Silmu hakeutui katkaisuhoitoon. Vielä ei ole tiedossa, miten Silmu aikoo tällä kertaa hoitaa itsensä kuntoon.
 
- Se on vielä auki, miten Simo toipumisensa hoitaa, mutta haluja siihen on, Niemi sanoo.
 
- Simoa harmittavat nämä keikkojen perumiset, mutta tärkeintä on hoitaa itsensä kuntoon nyt, kun pidemmällä tähtäimellä tekisi huonoja keikkoja.
 
Yölintu-yhtyeen seuraavan keikan piti olla tulevana perjantaina Vantaalla. Seuraavaksi keikkapäiväksi on nyt merkitty 3. toukokuuta.
 
- Tärkeintä on nyt antaa Simolle toipumisrauha, sillä sairausloma on varattu toipumiseen, Niemi korostaa.
 
- Menemme päivä kerrallaan kohti toukokuuta.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. 6

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    7. 7

      Bussi huuhtoutui tulvivaan jokeen Perussa – matkustajien kauhunhetket tallentuivat videolle

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. Näytä lisää