Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Onko uutuusohjelma kaikkien aikojen vaarallisin tv-ohjelma?

Nelosella alkaa uusi suorana lähetettävä Splash!-viihdeohjelma 17. toukokuuta.
Uimahypyissä kilpailee 18 julkkista. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä moni on ehtinyt jo loukata itsensä harjoituksissa.

Ammattivalmentaja ja bodari Tape Valkonen oli hyppäämässä kolmen metrin korkeudesta pomppulaudalta, mutta ajoitus meni pieleen.

- Kova ponnistusvoima on vahvuuteni hypyissä massani vuoksi, mutta tällä kertaa hyppy ei sujunut toivotusti, kertoi Valkonen IS:lle.

Myöskään muut kilpailijat eivät ole välttyneet vahingoilta. Esimerkiksi Anni Uusivirta satutti selkänsä hypätessään pää edellä vitosesta. Kipu on sietämätön ja Anni itki kivusta.

Amerikkalaisversiossa viimeisin uhri on kilojensa kanssa kamppaileva Baywatch-tähti Nicole Eggert, joka sai selälleen veteen tulleessaan munuaisvaurioita ja ruhjeita selkäänsä.

Hän ei kuitenkaan luovuttanut.

- Show ei ole liian vaarallinen. Jokaisen pitää tietää rajansa, Eggert kommentoi ja sanoo saaneensa ohjelmassa kimmoketta painonpudotukseensa.

Eggertin lisäksi ohjelmassa ovat loukkaantuneet Rory Bushfield ja Katherine Webb. Bushfieldin korvan tärykalvo repesi, Webb puolestaan ei voinut enää kilpailla loukkaantumisensa jälkeen.

Kendra Wilkinson jätti kisan kesken jo alkuvaiheessa.

- Heräsin joka aamu täristen. Kyse on todella riskialttiista show'sta. Samaistan laudalta hyppäämisen veteen hyppäämisenä kuolemaani. Niin isosta asiasta tässä oli minulle kyse.

Kilpailu ei lähtökohtaisesti kuitenkaan ole vaarallinen, sillä hyppyharjoituksissa on aina mukana valmentaja, joka antaa neuvoja ja ohjeistaa kilpailijoita oikeaoppisiin suorituksiin. Ohjeita kuuntelemalla vältytään suuremmilta tapaturmilta.

Peoplen haastattelema Splash!-valmentaja, uimahyppääjä Greg Louganis korostaa, että jokaisessa urheilulajissa on omat vaaransa, mutta uimahypyt vaativat erityisiä taitoja. Louganis on nelinkertainen olympiavoittaja.

Soulin olympiakisojen ponnahduslautakullan Louganis voitti siitäkin huolimatta, että löi yhdessä hypyssä päänsä lautaan ja sukelsi verta vuotavana altaaseen. Uimahyppylegenda selvisi vaaratilanteesta viidellä tikillä.  Louganis aiheutti kohun vuonna 1995  kertoessaan sairastavansa aidsia. Hän sairasti tautia jo Soulin olympiakisojen aikaan vuonna 1988.

Tape Valkonen ei pidä onnettomuuksista huolimatta kilpailua vaarallisena, sillä aina vauhdikkaissa ohjelmissa on draamaa.

- Jos osaa hypätä, vaaraa ei ole, mutta kun ei osaa, tapaturmariski on suurempi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    8. 8

      ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

    9. 9

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    10. 10

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää