Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Ashton Kutcher ja Demi Moore riitelevät 8 miljoonasta eurosta

Demi Mooren ja Ashton Kutcherin kuhuavioliitto ei kestänyt karikkoja. Yli vuosi eron jälkeen he tappelevat rahasta.
Avioeroa selvittelevillä Demi Moorella ja Ashton Kutcherilla on meneillään 10 miljoonan dollarin, eli noin 8 miljoonan euron, riita elatusmaksuista.

Pariskunta erosi jo loppuvuodesta 2011, mutta Miehen puolikkaat -sarjassa näyttelevä Kutcher pisti avioerohakemuksen vireille vasta tämän vuoden alussa. Mies kertoi halunneensa antaa Moorelle aikaa laittaa eropaperit itse vireille.
 
TMZ:n mukaan ex-puolisoaan 16 vuotta vanhempi Moore vaatii elatusapua Kutcherilta, josta nyt käydään neuvotteluita. Lehden mukaan Moore sai vasta hiljattain lähes 12 miljoonaa euroa elatusmaksuja ex-mieheltään Bruce Willisiltä.

Lähteiden mukaan Moore haluaa Kutcherin avustavan häntä kunnostamaan New Yorkissa sijaitseva asunto, jota Kutcher ei suostu tekemään. Lisäksi Moore haluaa osan Kutcherin perustamasta nettiyrityksestä, jonka näyttelijä pisti pystyyn vasta eron jälkeen.

Kutcher on valmis maksamaan tähdelle jonkun summan vain, jotta he voivat jatkaa elämiään erillään. Tällä hetkellä he neuvottelevat, millä summalla he voivat päästä sovintoon.

Kutcher seurustelee nykyisin entisen vastanäyttelijänsä Mila Kunisin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Kiista olympialaisten jääkiekosta paisuu – NHL-pelaajilla yksi kompastuskivi ylitse muiden

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää