Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Jethro Rostedt rajussa peurakolarissa: "Kauhea rysäys"

Liikemies, kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt ajoi tiistaiaamuna kolarin peuran kanssa ollessaan matkalla Turusta Jyväskylään.
Kolari sattui Kyrön kylässä, Varsinais-Suomessa klo 5.40 aikoihin.

Jethro Rostedt selvisi hurjasta kolarista ilman fyysisiä vammoja, mutta peura kuoli välittömästi.

- Siinä paikassa, hieman ennen Loimaata on paljon aukeaa peltoa täynnä peuroja. Olen ajanut siitä ohi satoja kertoja ja miettinyt, että milloin rysähtää, ja nyt sitten niin kävi, puhelimitse tavoitettu Rostedt kertoi Ilta-Sanomille tiistaina aamupäivällä.

- Peura tuli tielle pienestä metsäryteiköstä täydessä vauhdissa, kuin ohjus. Näin sen sivusilmällä, mutta en ehtinyt edes painaa jarrua, ennen kuin rysähti.

Kolaripaikalla on Rostedtin mukaan 100 kilometrin nopeusrajoitus.

- Onneksi peura on sen verran pieni otus, ettei se tullut tuulilasiin, vaan pamahti kokonaan maskiin. Mutta oli se kauhea rysäys. Se tuntui suurin piirtein samalta kuin lyötäisiin isolla hiekkasäkillä, Rostedt sanoi.

Rekisterikilpi jäi peuraan kiinni

Kolari tapahtui, kun Rostedt oli matkalla Turusta Jyväskylään vuokra-autolla.

- Autoon tuli peltivaurioita ja lamppu meni rikki, mutta pystyin jatkamaan matkaa normaalisti, kun olin ensin pysähtynyt ja siirtänyt peuran tien sivuun.

Kolarin voimaa kuvaa hyvin se, että vuokra-auton rekisterikilpi jäi rysäyksessä kiinni peuraan.

- Oli aika hurjaa olla yksin tien vierellä ja katsella kuollutta otusta, jossa on auton rekisterikilpi kiinni.

"Hengenvaarallinen paikka"

- Koska en ole koskaan aiemmin ajanut kolaria, soitin hätäkeskukseen ja poliisille ja kysyin neuvoja, mitä tehdä. Onneksi peura kuoli saman tien, ettei minut tarvinnut tappaa sitä enää erikseen.

- Kyseessä on hyvin hengenvaarallinen paikka, sillä poliisi kertoi, että samalla alueella tapahtuu 400 kolaria vuodessa, koska peuroja on niin paljon, Rostedt sanoi.

Rostedt vakuutti selvinneensä kolarista ilman fyysisiä vammoja.

- Olin kai aika hyvässä ajoasennossa, joten minulle ei käynyt  Mutta henkiset vammat ovat erikseen. Paskat olivat housussa kolme varttia kolarin jälkeen, Jethro naurahtaa helpottuneena.

- Kyllähän tällainen pistää mietteliääksi. Luojan kiitos, olen elossa eikä minulle käynyt mitään.

Ensimmäisenä Rostedtin peurakolarista uutisoi Radio Nova.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. Näytä lisää