Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Kuningatar Silviaa heitettiin Suomessa makkaralla

TV-TÄRPIT
Kuningatar Silvia kertoo Elisabeth Rehnille muistoja matkoistaan Suomen saaristoon.
Elisabeth kohtaa: Kuningatar Silvia, Fem klo 21.30
Elisabeth Rehn on saanut harvinaisen haastattelun kuningatar Silvialta. Silvia puhuu sydäntään lähellä olevista asioista, kuten lasten oikeuksista, mutta myös muistelee hänen ja kuningas Kaarle XVI Kustaan matkoja Suomen saaristoon. Hän kehuu, kuinka hienotunteisesti ja ystävällisesti suomalaiset yleensä käyttäytyivät nuorta paria kohtaan.

Eräs tapaus on erityisesti jäänyt hänen mieleensä. Pari oli tankkaamassa venettään, kun kuningatar yhtäkkiä tunsi jotakin osuvan käsivarteensa. Se oli makkara. Joku oli halunnut tarjota kuningattarelle syötävää, mutta välimatka oli liian pitkä ojentamiseen. Niinpä makkara heitettiin veneeseen.

-  Se oli hyväntahtoinen ele, ja makkara maistui hyvältä, Silvia kertoo hymyillen.

Ohjelmassa selviää myös, että kuningaspari keinuttelee edelleen presidentti Urho Kekkosen häälahjaksi antamassa kahdenistuttavassa keinutuolissa. Myös kruununprinsessa Victoria on siinä pienenä kiikuskellut.

-  Paljon terveisiä Suomeen! Me pidämme Suomesta paljon, Silvia päättää keskustelun.

Salatut elämät, MTV3 klo 19.30
Tänään nähdään kauden jännittävä päätösjakso. Lue juonipaljastukset täältä!

Punaisten lyhtyjen kaksoset, Teema klo 21.55
Eläkkeelle jääneet 70-vuotiaan identtiset kaksoset Martine ja Louise kertovat prostituoidun työstä Amsterdamin Punaisten lyhtyjen alueella.

Levottomat, Teema klo 23.15
Kohuelokuva vuodelta 2000 on tulvillaan seksiä, Turkua ja nuorten aikuisten suhdesekoilua. Aku Louhimiehen ohjauksessa näyttelevät mm. Laura Malmivaara ja Mikko Nousiainen.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkona. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. 6

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. Näytä lisää