Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Ansa ja Tauno ovat juhannuksen tv-tähdet!

TV-LEHTI
IS Tv-lehden elokuvaextra sisältää kesän leffahelmet ja 50 tv-ensi-iltaa.
Juhannus on romantiikkaa tulvillaan. Teema esittää juhannuspäivänä Ansa Ikonen & Tauno Palo -elokuvamaratonin, josta ei kuumia tunteita puutu. Maratonin avaa Ansan ja Taunon ensimmäinen yhteinen elokuva, 1935 valmistunut kesäinen komedia Kaikki rakastavat.

- Teeman paketti on erinomainen: siinä ovat parin yhteiset avainelokuvat kutakuinkin, elokuvatutkimuksen lehtorina Oulun yliopistossa ja tutkijana Turun yliopiston TIAS-tutkijakollegiumissa toimiva Kimmo Laine kehuu.

Merkittävimmäksi leffapaketin elokuvista hän nimeää Vaimokkeen (1936), joka merkitsi molemmille näyttelijöille varsinaista, lopullista läpilyöntiä.

- Se oli ensimmäinen elokuva, jossa he olivat yhdessä pääparina, ja samalla Ansa Ikosen ensimmäinen päärooli. Komediassa ovat kaikki palaset kohdallaan.

IS Tv-lehden juhannusjätistä löytyy myös lomakauden kattava leffaextra, joka sisältää kesä–elokuun kiinnostavimmat elokuvat ja 50 tv-ensi-iltaa. Kesällä nähdään muun muassa erityisen paljon rakkauselokuvia ja kolme ennen televisiossa esittämätöntä Woody Allen -ohjausta.

Lue lisää IS Tv-lehdestä muhkeasta juhannusjätistä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Jessica Lange tähtihaastattelussa.
  • Tällainen on Tapio Suomisen työpäivä Urheiluruudussa.
  • Tv-lehti tapasi televisiomaailman tähtiä Monacossa.
  • Top Chef -voittajan Teemu Laurellin grillivinkit juhannukseen!
  • Lisäksi juhannuksen ohjelmatiedot ja tuplasti ristikoita - voitot jopa 2000 euroa!
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    10. 10

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. Näytä lisää