Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Toton superstarat luennoivat Pietarsaaressa

Toto-yhtyeestä tutut Nathan East ja David Paich pitivät workshoppia musiikinopiskelijoille ja muusikoille. Kaksikko esitti pienelle yleisölle ainutlaatuisessa tilaisuudessa myös muutaman hittibiisinsä.
Pietarsaaren upouudessa Musiikkitalo Allegrossa koettiin eilen historiallinen hetki, kun workshoppia pitivät Toto-yhtyeen Nathan East ja David Paich.

Tilaisuus oli suunnattu pääasiassa musiikinopiskelijoille ja muusikoille.

Tämä oli meille ainutlaatuinen tilaisuus saada maailmankuulut muusikot tänne päivää ennen heidän konserttiaan kaupungissamme, sanoi musiikin koulutusohjelmavastaava Marcus Söderström, AMK Noviasta.

Paich ja East vaikuttivat myös aidosti innokkailta pienen yleisön edessä. Paich aloitti puolitoistatuntisen rennon interaktiivisen workshopin nöyrästi. Hän sanoi, että he olivat tulleet myös oppimaan yleisöltä.

Musiikki on vuorovaikutusta. Kiertoa. Soihdun kantamista. Groovymieheksi itseään tituleeranneen Paichin mielestä musiikkia on vaikeaa pitää yksinkertaisena.

Siitä tulee helposti akateemista. Mutta kouluttautuminen kannattaa. On tärkeää tietää musiikista sen arkkitehtuuri - blueprint - imekää sitä kuin sienet.

Seuraavaksi Nathan Eastin sävelkynästä Phil Collinsille tekemä hittibiisi Easy Lover soi minuutin verran herrojen näpeissä. Kaksikko soitti yhdessä vaasalaisrumpali Patrick Laxin kanssa muutamia hittibiisejään, muun muassa Rosannan ja African.

Hold the Line -kappaleen tuli vuorostaan laulamaan nykyään Paichin kanssa yhteistyötä tekevä norjalaissyntyinen ja Suomea Euroviisuissakin aikoinaan edustanut Geir Rönning.

Ammattimuusikkopiirit ovat globaalit ja samalla pienet, se tuli osoitettua. Hyviä neuvoja sateli kappaleiden välissä.

Paichin mielestä muusikoiden kannattaa lukea kirjallisuutta.

Lukekaa niin paljon kuin mahdollista. Teksti on erittäin tärkeää lauluissa. Myös markkinointi tuli puheeksi.

Musiikkiin kuuluu markkinointi. Se on tänä päivänä sosiaalisen median takia paljon helpompaa kuin ennen. Facebook on hyvä työkalua siihen, kertoi East.

Tasapaino on avain hyvään musiikkiin. Tärkeää on myös se, että muusikot oppivat mahdollisimman paljon teknisestä puolesta. Ja päinvastoin, että tekniikan ihmiset oppisivat mahdollisimman paljon musasta. Molemminpuolinen tasapaino ja avoin mieli on ihanne, sanoi Paich.

Musiikin tarkoitus on saada purkaa tunteita inhimillisellä tavalla.

Sama jo tuhansia kertoja soitettu biisi on yritettävä soittaa aina kuin sen soittaisi ensi kertaa. On elettävä hetkessä. Yhtyeesi on yhtä hyvä kuin sen huonoin soittaja, sanoi East. Hyviä ohjenuoria olivat myös: pyri soittamaan aina parempien muusikoiden kanssa. Musiikki on tunnetasolla hienosäätöä ja tarkkuutta. Se on kuin peili. Se ei ole pelkästään teknistä, vaan humaania, latasi Paich.

Kaksikko piti harjoittelua tärkeänä. Mieluusti ainakin 15 minuuttia päivässä.

Jos lopetat harjoittelun kahdeksi päiväksi, huomaat sen vaikutuksen. Neljän päivän päästä sen huomaa jo bändikin, kuvasi East.

Vähemmän äänessä olleen Eastin viimeinen neuvo tuleville ammattimuusikoille oli: olkaa uteliaita. Pitäkää silmät auki. Koskaan ei tiedä, milloin tilaisuus tulee. Paichin neuvo kuului: älkää pelätkö olla erilaisia. Seuratkaa sydämenne ääntä, ja sen omaa rumpua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    8. 8

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää