Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Väkivaltainen aviomies haluaa pikaeron julkkiskokista

Ero
Tv-kokki Nigella Lawsonin ja Charles Saatchin avioero saattaa astua voimaan jopa parin viikon sisällä.
The Daily Mail -lehden mukaan Nigella Lawson ja Charles Saatchi toivovat eron astuvan voimaan mahdollisimman nopeasti välttääkseen avioeron yksityiskohtien ruotimisen julkisuudessa.

Parin yhteisen omaisuuden arvioidaan olevan noin 170 miljoonaa puntaa ja heidän uskotaan laatineen avioehdon mennessään naimisiin vuonna 2003.

Nigella Lawson on kerännyt noin 17 miljoonan euron omaisuuden suosituilla televisio-ohjelmillaan ja kokkikirjoillaan. Liikemies ja taidekeräilijä Charles Saatchin uskotaan pyrkivän turvaamaan avioerossa miljoonien arvoisen taidekokoelmansa.

Parilla on lisäksi yhteinen 16 miljoonan euron arvoinen koti Lontoossa, josta Lawson on muuttanut pois.

Charles Saatchi jätti avioerohakemuksen viikko sitten ja ilmoitti hakevansa eroa, koska on pettynyt vaimonsa haluttomuuteen puolustaa häntä mediassa. Kesäkuussa Lawson ja Saatchin ruokailu lontoolaisessa ravintolassa päättyi kyyneliin, kun Saatchi kuristi vaimoaan kesken riidan. Parin riidasta julkaistiin järkyttävä kuvasarja ja Lawson muutti pian tapahtuneen jälkeen pois parin yhteisestä kodista. Saatchi on kiistänyt pahoinpidelleensä vaimoaan ja sanoo kuristamisen olleen vain ”leikkiä”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. 6

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. Näytä lisää