Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Pelijuontaja sekoili taas lähetyksessä

Sunnuntaiaamuna Jim-kanavalla esitetyn Tiedä ja voita -peliohjelman juontaja ei vakuuttanut käytöksellään.
Nuoren naisen ulosanti oli hyvin haparoivaa ja sekavaa.

Juontajana ollut Taruanne Puraskivi kertoi maanantaina Ilta-Sanomille, että sekavan ulosannin syynä oli sairastuminen. Lue lisää tästä.

- Kaikki on ihan ok. Mä oon vähän väsynyt, ei ole mitään hätää, hän sammalsi tv-kameralle.

- Mä oon sillee, että uuuh, hän jatkoi hetken kuluttua.

Iltalehden tavoittama tuotantoyhtiön edustaja Jussi Juutinen kiisti, että juontaja olisi ollut humalassa.

- Juontaja on kärsinyt hammaskivusta. Siitä olen sataprosenttisen varma, että hän ei ole ollut humalassa. Hän on ollut aina hyvin luotettava työntekijä, Juutinen kertoi IL:n toimittajalle.

Tuotantoyhtiön edustaja ei ollut ennättänyt nähdä itse ohjelmaa.

IS uutisoi viime kuussa pelijuontajan sekoilleen täsmälleen samassa ohjelmassa.

Tuolloinkin katsojia hämmensi peliä juontavan nuoren naisen käytös. Nainen vaikutti riitelevän lähetyksen ohjaajan kanssa. Ohjaajan puheet eivät kuuluneet katsojille, mutta juontaja kuuli
ne korvanappinsa kautta.

- Se ei tuu sun kasvoille. Kuka sut näkee? Sä istut siellä ja kiljut mun korvaan. Kukaan ei nää sua, kukaan ei tiedä sua, nainen sanoi.

Juontajalla tuntui olevan jonkunlainen ongelma myös ruudussa meneillään olevan pelin kanssa. Välillä hän myös kehotti katsojia olemaan pelaamatta sitä. Juontaja myös aneli pelaajia antamaan edes yhden väärän vastauksen, että peli saataisiin loppumaan.

- Yritätkö huijata mua ja katsojia? Ketä sä yrität huijata? Miks sulla on 600 euroa näin yksinkertaisessa pelissä, juontaja kivahti ohjaajalle.

Tilannetta jatkui ainakin puolen tunnin ajan. Jossain vaiheessa juontaja kieltäytyi puhumasta enää mitään.

- Voit ihan keskenäsi pelata tätä.

Päivitys 12.8. Lisätty juontajan kertoma oma osuus.

Ota kantaa

Katsotko peliohjelmia?

Kyllä 56% En 44%
Ääniä yhteensä 4133

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. 6

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    7. 7

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    5. 5

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    6. Näytä lisää