Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Brittilehti: Aki Kaurismäki hajotti Renny Harlinin auton!

Haastattelu
Renny Harlin kertoo The Guardian -brittilehden tekemässä henkilöhaastattelussa erikoisesta sattumuksesta ohjaajakollega Aki Kaurismäen kanssa.
Renny Harlin kuvailee The Guardianin haastattelussa ystävyyssuhdettaan Aki Kaurismäen kanssa.

Harlin kertoo, kuinka eräänä aamuna klo viiden aikoihin hänen ovikellonsa soi, ja oven takana oli Kaurismäki.

- "Me kuvaamme elokuvaa ja automme hajosi. Tarvitsemme sinun autoasi", hän sanoi. Ehdotin hänelle vuosimallin 1963 Volvoa ja sanoi sen olevan täydellinen. Hän lupasi tuoda sen takaisin myöhemmin, Harlin kertoo.

Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan. Kaurismäki nimittäin päätyi hajottamaan Harlinilta lainaamansa vanhan Volvon.

- Kohtausta varten autoa piti jarruttaa erittäin voimakkaasti noin 20 kertaa. Jarrut olivat lopulta pilalla päivän lopuksi. Aki hajotti vanhan Volvo-parkani! Sellainen Aki on, Harlin sanoo The Guardianille.

Haastattelussa Harlin kertoo myös uudesta The Dyatlov Pass Incident -elokuvastaan. Elokuva saa ensi-iltansa Britanniassa ja Yhdysvalloissa myöhemmin elokuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. 6

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    7. 7

      IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. Näytä lisää