Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

IS esikatseli: Tällainen on Vain elämää -avausjakso - ja nämä biisit kuullaan!

Vain elämää
IS esikatseli Vain elämää -sarjan toisen tuotantokauden avausjakson.
Toukokuussa kuvatun jakson alussa ohjelman tähdet Anna Abreu, Ilkka Alanko, Juha Tapio, Pauli Hanhiniemi, Maarit Hurmerinta, Jukka Poika ja Laura Närhi saapuvat Hirvensalmella, Etelä-Savossa sijaitsevaan kartanoon. Samaisessa kartanossa kuvattiin myös viimesyksyinen Vain elämää -sarja.

Esimerkiksi Anna Abreu saapuu Hirvensalmelle moottoripyörällä, nykyisen aviomiehensä Lauri Heiskarin kyyditsemänä. Pari avioitui kesällä.

Ensimmäinen päivä kartanossa sujuu leppoisissa tunnelmissa. Toisena päivänä on puolestaan Alangon järjestämää aktiviteettia, johon kuului liikuntaa.

- Oli tosi positiivinen ensivaikutelma, vaikka en uskonutkaan, että kukaan tulee tänne yrmyilemään, Juha Tapio tuumii seitsikon ensitapaamisesta ohjelman avausjaksossa. 

Ohjelman avausjaksossa vietetään Ilkka Alangon päivää ja jaksossa kuullaan siis yhteensä kuusi esitystä ja uutta versiota Alangon kappaleista.

Avausjaksossa kuullaan seuraavat kappaleet:
Poplaulajan vapaapäivä, Tie ajatuksiin, Juppihippipunkkari, Elän vain kerran, Kullanhuuhtoja ja Luotsivene.

Etenkin yksi esityksistä herkistää Alangon kyyneliin.

- Ei tässä näin pitänyt käydä. Ei mun pitänyt itkee. Eka kerta kun meitsi itkee julkisesti, Ilkka Alanko sanoo jaksossa.

Myös muutamat muut tähdet kyynelehtivät jakson aikana.

Anna Abreu myöntää jaksossa jännittävänsä kovasti esiintymistä muille artisteille.

- Olen laulanut niin vähän suomeksi. Onneksi täällä ei pudoteta ketään, vuoden 2007 Idols-kakkonen naurahtaa ohjelmassa.

Vain elämää -sarjan avausjakso nähdään Nelosella 4. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. Näytä lisää