Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Madeleine ja Chris: vuosisadan rakkaustarina

Rakkaustarina
Katalasti jätetty Madeleine löysi uuden rakkauden New Yorkista.
Prinsessan sydän oli särkynyt.

Keväällä 2010 - vain joitakin kuukausia ennen suunniteltuja häitä - prinsessa Madeleine oli saanut selville, että sulhanen Jonas Bergström oli pettänyt häntä norjalaistytön kanssa eräällä laskettelumatkallaan.

Järkyttynyt Madeleine purki kihlauksen.

Kahdeksanvuotisen suhteen päättyminen oli Madeleinelle raskasta. Hän koki, ettei pystyisi toipumaan pettymyksestään Ruotsissa julkisuusmyllyn keskellä.

Madeleine pakeni New Yorkiin ja alkoi työskennellä kuningatar Silvian World Childhood Foundationissa, joka auttaa vähäosaisia lapsia.

Madeleine kävi kesällä Ruotsissa Victoria-siskonsa häissä, mutta palasi sitten Yhdysvaltoihin.

Pian selvisi, että Isossa Omenassa prinsessaa viehätti muukin kuin työ.

Tammikuussa 2011 meren takaa kantautui uutispommi.

Espanjalaisturisti oli kuvannut salaa videolle prinsessa Madeleinea sunnuntaibrunssilla salaperäisen herrasmiehen kanssa. Videolla nähtiin, kuinka Madeleine saapui Keskuspuiston tuntumassa sijaitsevaan Boathouse-ravintolaan tumman miehen kanssa ja pyysi pöytää kahdelle.

Madeleine istahti miehen viereen, hymyili ja kosketti tätä olkapäähän.

Expressen-lehden haastatteleman viereisen pöytäseurueen mukaan Madeleine jopa suuteli miestä kasvoille useampaan otteeseen.

Seurueen mukaan Madeleine ja mies vaikuttivat ujoilta - aivan kuin heidän rakkautensa olisi vasta alkanut.

Pian selvisi, että tuo salaperäinen brunssimies oli sijoittaja Christopher O'Neill.

Eikä siinä kaikki: parin tuttavuus ei ollutkaan ihan tuore. He olivat tavanneet jo edellisvuonna yhteisen tuttavansa, miljardööri Jamie Dingmanin kautta. Chris oli jopa saapunut Madeleinen perässä Ruotsiin kesällä 2010.

Helmikuussa 2011 prinsessa ei enää salaillut onneaan. Pariskunta käveli jo rennosti käsikkäin New Yorkin Sohossa.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa 11.06.2013

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. 6

      GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

    7. 7

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    10. 10

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. Näytä lisää