Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

"Sarasvuo ei pelottanut"

Suomen vihatuimmaksi mieheksikin tituleerattu Jari Sarasvuo teki paluun televisioon. Sarasvuo luotsaa omaa Sarasvuo-nimellä kulkevaa talk show’taan Nelosella torstai-iltaisin.

Sarasvuon röyhkeä ja itsevarma olemus herättää ristiriitaisia tunteita suomalaisissa. Miestä joko rakastetaan tai vihataan, eikä vieraidenkaan saaminen ohjelmaan ollut aivan itsestäänselvyys.

- Moni on sanonut, että heitä pelottaa tulla vieraakseni. Olen sanonut heille, että se on ihan oikein; pelko on ihan normaalia, mutta olet silti turvassa, Sarasvuo kertoi IS:lle alkuviikosta.

Torstai-iltana Sarasvuon ensimmäisen vieraan kunnia meni laulaja Jenni Vartiaiselle. Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Vartiainen saapui Sarasvuon vieraaksi erilaisessa roolissa, kuin missä on tottunut esiintymään julkisuudessa. Nyt Vartiainen ei kertonut ensi kuussa julkaistavan Terra-albuminsa synnystä, vaan puhui työstään ”hengitystyöläisenä”.

Sarasvuon ensimmäinen kysymys Vartiaiselle oli: "Mitä sinä kuulet nyt?"

- Sydämen lyöntejä, vastasi Vartiainen.

Vartiainen keskusteli Sarasvuon kanssa pitkän tovin opinnäytetyöstään, jossa hän tutki äänen vaikutusta stressinlievitykseen. Sarasvuo paljasti kärsivänsä paniikkikohtauksista ja Vartiainen pääsi tekemään miehen kanssa rauhoittavia ääniharjoituksia. Koko yleisö pääsi testaamaan käytännössä, miten ääniharjoitukset toimivat.

Vartiainen kertoo IS:lle, ettei häntä tarvinnut kauaa suostutella saapumaan suorasukaisena ja arvaamattomana tunnetun Sarasvuon haastateltavaksi.

- Ei pelottanut, Vartiainen naurahtaa.

Vartiaista sanoo pitävänsä uusista tilanteista ja uusista haasteista. Sarasvuon talk show'ssa vierailu oli hänelle juuri sellainen haaste, jota hän oli kaivannut. Rennosti haastattelussa esiintynyt Vartiainen myöntää, että pientä jännitystä oli silti ilmassa.

Suora lähetys on aina jännittävä. Tämä oli myös erilainen tilanne, sillä yleensä esiinnyn laulamalla.

Ota kantaa

Onko Jari Sarasvuon uusi tv-show onnistunut?

Kyllä 74% Ei 26%
Ääniä yhteensä 9372

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. Näytä lisää