Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Ero, konkurssi ja isän kuolema laukaisivat Tiia Vanhatapion masennuksen

TV-TÄRPIT
Inhimillisessä tekijässä keskustellaan yrittäjyydestä.
Inhimillinen tekijä, TV1 klo 22.00
Anne Flinkkilän illan vieraat, Tiia Vanhatapio, Teemu Nikkanen ja Kikke Heikkinen, ovat kohdanneet yrittäjyyden siunaukset, mutta myös kiroukset. Suunnittelija Tiia Vanhatapio joutui talousvaikeuksien takia vuonna 2011 hakemaan kaksi vaateliikettään konkurssiin. Tiialla todettiin masennus, johon liittyivät niin konkurssi, ero avomiehestä kuin isän äkillinen kuolema. Isä oli ollut Tiian kannustaja ja mentori. Tiia kertoo ohjelmassa, että on ihminen, joka ei anna periksi ja siksi oli kova paikka myöntää, että omat voimavarat ehtyvät.

18-vuotias Teemu Nikkanen puolestaan tunnetaan sinnikkäänä nuorena kukkakauppayrittäjänä, joka pääsi ansioistaan myös Linnan juhliin viime vuonna. Teemu kävi lukihäiriön takia erityisluokkaa ja sai usein kuulla, ettei hänestä tule mitään. Oma opettaja uskoi Teemuun ja kannusti tätä luottamaan unelmiinsa.

Mukana keskustelussa on myös Kikke Heikkinen, joka pyörittää 200 jäsenen taiteilijaosuuskuntaa.

Pressiklubi, TV2 klo 20.00
Illan teemana ovat väärinymmärretyt moottoripyöräjengit. Aiheesta keskustelevat sisäministeri Päivi Räsänen sekä rikostoimittajat Jarkko Sipilä ja Hannes Markkula.

Totuuden torvet, MTV3 klo 20.05
Tänään Krista Kososen, Aku Hirviniemen ja Riku Niemisen lööperin laskettelua kuuntelevat Ripsa Koskinen-Papunen ja Mika Saukkonen.

Tehtävä Alpeilla, MTV3 klo 22.35
Tuntemattomaksi jäänyt Clint Eastwoodin leffa on vuodelta 1975. Eastwood teki jännityselokuvan kiipeilykohtaukset itse, vaikka yksi stuntmies sai surmansa kuvauksissa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Mila Kunis raivostui Ashton Kutcherin ex-vaimolle – Demi Mooren väitetään häiriköivän parin elämää

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Oikean elämän ”M” raotti M16:n salaisuuksien verhoa harvinaisessa puheessa – ei palkkaisi James Bondia agenttihommiin

    10. 10

      Juha Sipilä avasi jälleen omistuksiaan: ”Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia, niin minullakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää